Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Myykö tämä mies Metson?

Ensin myytiin Rautaruukki Ruotsiin. Sitten brittiläinen Rolls-Royce piiritti Wärtsilää. Kauppoja ei syntynyt. Nyt skotlantilainen The Weir Group haluaa konepajayhtiö Metson.
Metso vahvisti kosinnan, mutta korosti, ettei se keskustele eikä ole keskustellut Weirin kanssa. Parhaillaan se harkitsee Weirin ehdotusta.

Suomalaisten konepajojen ympärillä riittää säpinää.

Mikael Lilius valittiin Metson hallitukseen vuosi sitten. Vuodenvaihteessa hänestä tuli hallituksen puheenjohtaja, kun paperikonevalmistaja Valmet irtosi Metsosta omaksi pörssiyhtiökseen. Lilius on se mies, josta pitkälle riippuu nyt Metson tulevaisuus.

Lilius sai viisi vuotta sitten potkut valtioenemmistöisen Fortumin toimitusjohtajan tehtävästä. Mielenkiintoinen yhteensattuma on, että valtion sijoitusyhtiö Solidium on Metson suurin omistaja. Tai oli.

Ruotsalaissijoittaja Christer Gardell nousi valtion ohi Metson suurimmaksi omistajaksi viime kesänä runsaan 13 prosentin osuudellaan.

Gardell osti aikanaan itsensä sisään Metsoon halvalla. Hän aloitti kampanjan Metson pilkkomiseksi ja onnistui. Paperikonevalmistaja Valmet irtosi konsernista omaksi pörssiyhtiökseen.

Jos arvata saa, Gardell ei vastusta skottilaisten ostotarjousta, jos ja kun sellainen tulee. Gardell rahastaa osakkeensa ja häipyy kuvioista. Niin hän on tehnyt aikaisemminkin useissa yhtiöissä.

Metso on suuri kaivosalan yhtiö. Metso, Talvivaara, Outokumpu ja Outotec muodostavat kokonaisuuden. Solidium on omistaja kaikissa niissä ja valtiollinen sijoittaja puhui vielä jokin aika sitten suomalaisesta kaivosklusterista.

Kohta nähdään, oliko se vain puhetta. Metsoa on vaikea panna lihoiksi ilman Solidiumin ja muiden suurten suomalaissijoittajien suostumusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    2. 2

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    8. 8

      VR: Matkalippuihin voi tehdä tänään muutoksia ilmaiseksi

    9. 9

      EK15: Ford-kuskille aikasakko – Latvala nousi jo toiseksi!

    10. 10

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    2. 2

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. Näytä lisää