Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Koiranpentujen salakuljetusvyyhti syyteharkintaan – 9 petosta, 9 salakuljetusta

Länsi-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi suuren koiranpentujen salakuljetusvyyhdin esitutkinnan.
Poliisi tiedotti esitutkinnan valmistumisesta torstaina. Kahta Kirkkonummella asuvaa ulkomaalaistaustaista naista epäillään petoksista ja salakuljetuksista.

Poliisi on kasannut esitutkinnassa pöytäkirjat yhteensä 9 epäillystä petoksesta ja 9 epäillystä salakuljetuksesta, liittyen koiranpentujen laittomaan maahantuontiin. Poliisin mukaan epäillyt ovat tuoneet koiria Suomeen vastoin säädöksiä ja vaadittavia rokotuksia.

Suurin osa tuoduista koirista oli ollut pieniä ja sekarotuisia. Näistä monet oli jouduttu lopettamaan sairauksien vuoksi Suomessa. Myyntikanavina salakuljettajat käyttivät muun muassa Tori.fi -sivustoa ja Keltaista Pörssiä.

Poliisin mukaan pentujen petollinen myynti ja maahantuonti on ollut pitkäkestoista ja jatkuvaa. Kyseisten henkilöiden on epäilty aloittaneen toimintansa jo vuonna 2009. Aikaisemmat asiakokonaisuudet ovat syyteharkinnassa Länsi-Uudenmaan syyttäjävirastossa, jonne myös tämä uusi kokonaisuus menee syyteharkintaan.

Näin tunnistat pentutehtailun

- Pennut ovat epätavallisen halpoja
- Ostajalle ei näytetä pennun asuinoloja tai sen emoa
- Myyntiaikataulu on useista epämääräisistä syistä johtuen kiireellinen
- Ostajaa painostetaan tekemään ostopäätös heti. Pennun lopettamisella voidaan myös uhkailla
- Myyjä ei halua tehdä kauppakirjaa
- Myynnissä on useita eri-ikäisiä ja –rotuisia samanaikaisesti
- Ilmoituksen yhteystiedot ovat salaiset

Lähde: Kennelliitto, SEY, SELL: Halpa pentu -kampanja

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    4. 4

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Suomen MM-yllättäjän valmentaja sairastui kuolemanvakavasti, lähetti ohjeita syöpäosastolta – ”Jotainhan siellä oli tehtävä”

    9. 9

      Haavoittunut sotamies napattiin vangiksi taistelussa 1944 – leirillä Neuvostoliitossa selviytymiskeinot olivat karmeat

    10. 10

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    4. 4

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. Näytä lisää