Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Elinkautisvanki Luukkosen etsinnät - voi olla missä vain

Kuusamon kaupungintalolla suljettiin varotoimena ovet, mutta poliisin mukaan Pekka Luukkonen voi olla missä päin Suomea tahansa.
Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä elinkautisvanki Pekka Luukkosen mahdollisista liikkeistä. Luukkonen karkasi tiistaina Oulun vankilasta kesken ulkoilemisen.

Kuusamon kaupungintalolla on laitettu varotoimenpiteenä ovet lukkoon, mutta poliisi painottaa, että Luukkonen voi olla missä päin Suomea tahansa.

- Aikaisemmalla karkaamiskerralla hän löytyi Varsinais-Suomesta, eli kyllä koko Suomi on nytkin etsintöjen osalta tapetilla, kertoo tutkinnanjohtaja Seppo Leinonen Oulun poliisista.

Poliisi ei ole saanut Luukkosesta uusia vihjeitä keskiviikon aikana. Ainoat vihjeet Luukkosen liikkeistä tulivat Oulusta pian vankilapaon jälkeen. Luukkonen on nyt etsintäkuulutettu.

Luukkonen tuomittiin vuonna 2010 elinkautiseen vankeuteen entisen avovaimonsa äidin murhasta. Karkaaminen oli järjestyksessä jo Luukkosen kolmas. Hän karkasi ensimmäisen kerran Oulun vankilasta vuonna 2011. Tuolloin hän löytyi Kuusamosta mökiltä.

Toisen kerran hän karkasi vuonna 2012 Sukevan vankilasta. Tuolloin hän löytyi Salon seudulta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    4. 4

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    5. 5

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    8. 8

      Axl Smith saapui oikeuteen mustiin pukeutuneena ja aurinkolasit silmillään

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    4. 4

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    5. 5

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    6. Näytä lisää