Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vuorineuvoksen ja lumenpudottajan satasen kiistalle hovioikeuden tuomio

Helsinkiläisten vuorineuvoksen ja lumenpudottajan vuosia jatkunut kiista reilusta sadasta eurosta sai tiistaina päätöksensä Helsingin hovioikeuden tuomion myötä.
IS kertoi erikoisesta kiistasta verkkosivuillaan 25.8.2013 ja 8.10.2013.

Riita ratkesi lopulta sovinnolla, jonka hovioikeus vahvisti. Tuomioasiakirjan mukaan vuorineuvos Stig Gustavson kaivoi hovioikeuden pääkäsittelyssä kuvettaan ja maksoi rakennusalan yrittäjä Henri Rahkoselle 150 euroa.

Hovioikeuden mukaan asiassa ei näin ollen ole voittanutta eikä hävinnyttä osapuolta.

Vastoin Gustavsonin vaatimusta Rahkonen vapautettiin käräjäoikeuden määräämästä velvollisuudesta maksaa tämän oikeudenkäyntikulut. Kumpikin osapuoli joutuu näin maksamaan omat käräjäkulunsa. Hovioikeuskuluista Gustavson maksaa omansa ja Rahkosen kulut hoitaa valtio.

Kiista sai alkunsa talvella 2011–2012, kun Gustavson pestasi Rahkosen yrityksen pudottamaan lumet kiinteistöjensä katoilta Helsingin Eirassa.

Gustavson kieltäytyi maksamasta 116 euron laskua, joka koski Rahkosen myöhemmin korjaamia vikoja lumenpudotuksen kohteena olleella katolla. Gustavson väitti, ettei ollut tilannut ylimääräisinä pitämiään töitä.

Viime syyskuussa Helsingin käräjäoikeus hylkäsi Rahkosen kanteen 142 euroon nousseesta laskusta. Hänet velvoitettiin korvaamaan Gustavsonin oikeudenkäyntikuluja 7440 euron edestä.

Oikeus katsoi ratkaisussaan, että lisätöitä koskevan sopimuksen tekeminen jäi näyttämättä toteen.

Rahkonen valitti hovioikeuteen, jonka pääkäsittelyssä oikeus kehotti osapuolia neuvottelemaan sovinnosta. Syntynyttä sovintoa ei kuitenkaan voitu käyttää Gustavsonin vahingoksi, sillä hän lahjoitti vaaditun rahamäärän Rahkoselle olematta siihen velvollinen.

150 euron lisäksi koko jupakka tuli maksamaan Gustavsonille lähes 40 000 euroa ja Rahkoselle noin 3 500 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    4. 4

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    5. 5

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    6. 6

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    7. 7

      Kommentti: Miksi Soinin sairausloman pituutta peiteltiin?

    8. 8

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    8. 8

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    4. 4

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    5. 5

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    6. Näytä lisää