Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tällaista säätä ennustetaan vapuksi - katso 100 paikkakunnan lista

Tämänhetkisen ennusteen mukaan lämpimintä on Etelä- ja Kaakkois-Suomessa.
Viikonloppua kohden ilmat lämpenevät. Aurinkoinen ja lämmin sää muuttuu maanantaina epävakaaksi maan pohjois- ja itäosassa. Tiistaina epävakainen sää jatkuu. Forecan kymmenen päivän ennusteen mukaan lämpimintä on vappuaattona Kirkkonummella, Espoossa ja Lappeenrannassa. Näillä paikkakunnilla näyttäisi olevan keskiviikkona 14 astetta lämmintä ja aurinkoisinta. Lapissa lämpötilat ovat lähempänä nollaa.

− Tällä hetkellä vapun sää näyttää sateiselta koko maassa, päivystävä meteorologi Martin Gahmberg ennustaa.

Sateet tulevat kuitenkin kuuroissa ja etenkin Etelä-Suomessa on todennäköistä, että pilvipeite repeilee. Jos ei sada, lämpötilat ovat vappuna parhaimmillaan yli kymmenen asteen. Sateisilla alueilla lämpötila laskee noin viiteen asteeseen. Tämänhetkisen ennusteen mukaan vettä sataa Jyväskylässä, Joensuussa ja Pieksämäellä.

− Se riippuu siitä, mille puolelle säärintamaa joudumme. Nyt näyttää, että olisi vähän kylmempää ilmaa, Gahmberg uskoo.

Ennusteet vielä epävarmoja

Myös vappupäivä näyttää epävakaalta. Vappuun on kuitenkin vielä pitkä aika, joten ennusteet ovat vielä epävarmoja. Ilmatieteen laitoksen meteorologin mukaan vapun sääennuste on vaihdellut parin viime päivän aikana rajusti.

− Eilen näytti, että lämpötilat olisivat lähellä kahtakymmentä astetta vappuaattona, mutta tänään vastaava ennuste näyttää alle viittä astetta. Yritä siitä nyt sitten päättää, kertoo päivystävä meteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitokselta.

Nymanin mukaan Jäämereltä puskee kylmää ilmaa etelään ja samaan aikaan Baltiasta ja Venäjältä puhaltaa lämpimämpää ilmaa pohjoiseen.

− Missä ilmamassat kohtaavat, ei voi vielä sanoa. Todennäköisesti pohjoisessa on aika koleaa ja sateista. Lapin alueella voi sataa luntakin. Etelässä voi olla vielä aika lämmintä tai poutaista, mutta kylmä rintama sateineen voi olla myös päällä, Nyman sanoo.

Ota kantaa

Juhlitko vappua säässä kuin säässä?

Kyllä 85% En 15%
Ääniä yhteensä 26896

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. 6

      Linnan juhlissa esiintynyt Reeta Vestman häkeltyi presidenttiparin eleestä – ”Silloin tunsin kiitollisuutta”

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. Näytä lisää