Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jehu-karhu karkasi Ranualla − jouduttiin lopulta lopettamaan

Ranuan eläinpuistosta karkasi varhain maanantaiaamuna 4-vuotias uroskarhu.
Kaksisataakiloinen aikuinen uroskarhu Jehu pääsi seitsemän aikaan maanantaiaamuna pakenemaan aitauksestaan Ranuan eläinpuistosta. Toimitusjohtajan mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun karhuja tai muita vaarallisia eläimiä on päässyt karkaamaan eläinpuistosta.

− Meillä on pitävät aitaukset, mutta pultteja oli löystynyt, jolloin karhu pääsi painamaan aitaverkkoa ja pääsi ulos. Näihin aitauksiin tehtiin syksyllä isompi tarkastus, jolloin aitaus todettiin hyväkuntoiseksi, kertoo Ranuan eläinpuiston toimitusjohtaja Tommi Hinno.

Aitauksen ulkopuolelle päässyt peto jouduttiin lopettamaan, ettei se olisi aiheuttanut vaaraa ihmisille.

− Eläinpuistolla on turvallisuusohjeistus ja karhu kuuluu vaarallisuusluokkaan 1. Kun karhu on aitauksen ulkopuolella, se on yleensä lopetettava, Hinno sanoo.

Miksi Jehua ei nukutettu?

Verkkosivuillaan Ranuan eläinpuisto kertoo saaneensa paljon viestejä, joissa on kysytty, miksi Jehua ei nukutettu ja siirretty takaisin aitaukseen. Eläinpuiston mukaan nukutusasetta voidaan käyttää vain lähietäisyydeltä, ja ennen kuin nukutusaine vaikuttaa, voi nukutusnuolta säikähtänyt karhu aiheuttaa vaaraa eläintenhoitajille, eläinlääkärille ja ulkopuolisille ihmisille.

Eläinpuistolla on maanantain menetyksen jälkeen vielä jäljellä kolme karhua: iäkkäämpi Palle-Jooseppi, Malla-naaraskarhu sekä pieni karhunpoikanen, jolle ei ole vielä annettu nimeä. Toimitusjohtajan mukaan eläinpuistossa on Jehu-karhun lopettamisen jälkeen mieli maassa.

− Nämä eivät ole koskaan kivoja tilanteita ja tulevat aina yllätyksenä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    4. 4

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    5. 5

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    8. 8

      Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    4. 4

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    5. 5

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    6. Näytä lisää