Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Viikko sitten huidottiin mielenosoituksessa samoilla välineillä

Helsingin poliisi takavarikoi vappumarssin aikana muutamia lipputangoiksi naamioituja astaloita ja otti kiinni yhteensä kymmenen osallistujaa.
Takavarikointeja ja kiinniottoja tapahtui anarkistien ja vasemmistolaisten ryhmien kohdalla.

Yllä olevalla videolla esitellään vasemmistolaisten lippua, ei anarkisten lippuastaloita.

Ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisista sanoo, että vasemmistolaisten suhteen takavarikoinnit ja kiinniotot olivat monen sattuman summa.
 
– Niin ei olisi pitänyt tapahtua. Kyseiset salot eivät liittyneet mitenkään anarkistimielenosoitukseen. En ryhdy tätä virhettä selittelemään. Totean vain, että näin on käynyt ja sitä pahoitellaan.
 
Anarkistien lippusalkojen suhteen Kujala kertoo poliisin varoittaneen järjestäjiä lyhyistä paksuista kepeistä, joihin on sidottu lippu.

Kokoontumislain mukaan osallistujilla ei saa olla esineitä, joita voi käyttää hengen tai terveyden vahingoittamiseen
 
– Tämmöisiä malleja on käytetty viimeaikoina lyömäesineinä. Sellaiset, joita perustellusti pystyi epäilemään lyömävälineiksi, otettiin pois nytkin. Jos ajattelee lippusalon alkuperäistä tarkoitusta, pienemmälläkin pärjäilee kuin kepillä, jonka läpimitta on viisi senttiä. Kaikkia lippujahan ei anarkisteiltakaan viety, siellä heilui monenlaisia lippuja.

Kujala sanoo, että anarkistit ovat aikaisemmin käyttäneet vastaavanlaisia välineitä. Viikkoa aikaisemmin lippusaloilla huidottiin ja jopa lyötiin Eduskuntatalon portaiden mielenosoituksessa.
 
– Tämä lippuasia on tullut viimeaikoina. Aikaisemmin käytettiin muita välineitä. Esimerkiksi Kiakkovierasjuhlissa käytettiin lyömävälinenä jääkiekkomailoja, jotka tuotiin ikään kuin rekvisiittana.
 
Poliisit erotuomareina

Kujala sanoo, että linjaus anarkistien asettamisesta kulkueen viimeiseksi ryhmäksi tuli marssin järjestäjältä SAK:lta. Hän huomauttaa, että anarkisteille annettiin mahdollisuus lähteä muiden perään.
 
– Poliisi huolehti, että he kanssa menevät viimeisenä. Se ei heille sopinut ja he viivyttelivät lähdön kanssa. Sen takia he jäivät jälkeen. He saivat osoittaa mieltään ja marssia sinne minne olivat menossa.
 
Kujala huomauttaa, että Helsingissä järjestetään vuosittain yli 300 mielenosoitusta. Poliisi ei ole hänen mukaansa estänyt niistä yhtäkään.
 
– Poliisi on ollut erotuomaritehtävissä ja turvannut paitsi mielenosoittajien myös muiden turvallisuuden ja perusoikeudet. Sellaisissakin mielenosoituksissa, joita ei ole varsinaisesti edes ilmoitettu, myös anarkistien järjestämissä.
 
Kujala kertoo, että anarkistien ryhmästä otettiin kiinni kuusi ihmistä. He pääsivät samana iltapäivänä muutamien tuntien jälkeen pois.
 
– Mielestäni kaikki kuusi saivat sakkoja eri asioista. Virkavallan vastustamisesta, haitanteosta virkamiehelle, kokoontumisrikkomuksesta ja olisiko jollain ollut laiton naamioituminen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    10. 10

      Talent-voittaja Antton Puonti nousi otsikoihin maailmalla – australialaislehti ylistää suomalaistähteä harvinaisesta taidosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. Näytä lisää