Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Salainen asiakirja paljastaa: Clinton vedätti Stubbia?

Ulkoministerinä toimineen Alexander Stubbin (kok) visiitti Washingtonissa ja tapaaminen Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin kanssa kiinnosti suuresti Suomessa toukokuussa 2009.

Vuotosivusto Wikileaks julkisti 2011 ministerien tapaamisen pohjalta tehdyn asiakirjan, joka oli määrätty luottamukselliseksi ja kirjattu Clintonin nimellä.

Dokumentin mukaan tapaamisella käsiteltiin muun muassa Venäjää, Lähi-itää ja Afganistania. Clinton esitti myös Stubbille pyynnön liittyen Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääsihteerin valintaan. Clinton pyysi Stubbilta tukea, jotta japanilainen Yukiya Amano valittaisiin tehtävään.

Wikileaksin vuotaman dokumentin mukaan Stubb vastasi Clintonin toiveeseen pyytämällä tältä tukea Suomen ehdokkuudelle YK:n turvaneuvostoon kaudelle 2013-2014.

Wikileaks on vuotanut myös salaiseksi määrätyn dokumentin, jonka Yhdysvaltain ulkoasianhallinnon edustaja IAEA:ssa laati reilu kuukausi Stubbin ja Clintonin tapaamisen jälkeen, kesäkuussa 2009.

Dokumentissa kerrotaan, että Suomi kuuluu 14 maan joukkoon, jotka olivat antaneet "vahvan sitoumuksen" Japanille tukea Amanoa, jonka kovin kilpailija oli eteläafrikkalainen Abdul Samad Minty.

Ilta-Sanomien Suomen ulkoasiainhallinnosta saamien tietojen mukaan Suomi tukikin Amanoa vuoden 2009 äänestyksessä.

Suomen toiveet turvaneuvostopaikasta taas kariutuivat katkeraan tappioon syksyllä 2012. YK:n yleiskokous valitsi suljetussa lippuäänestyksessä länsimaiden edustajiksi Australian ja Luxemburgin.

Vaikuttaa siltä, ettei Stubbin Clintonille esittämä vastatoive saavuttanut tuloksia, vaikka Suomi tukikin Amanoa.

Helsingin Sanomat kirjoitti syyskuussa 2013, että Suomi jäi vaille länsimaiden tukea äänestyksessä ja että Yhdysvallat, Ranska ja Britannia antoivat äänensä Luxemburgille.

Myös Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki kertoo Ilta-Sanomille kuulleensa virkamieslähteistä vastaavanlaisia tietoja.

Vaikka Yhdysvalloilla on YK:n yleiskokouksen äänestyksessä yksi ääni, kuten muillakin valtioilla, on sillä kuitenkin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa kulisseissa lopputulokseen, arvioi Patomäki.

- Yhdysvallat pystyy vaikuttamaan erittäin suureen määrään riippuvia liittolaisiaan, Patomäki sanoo.

Patomäki korostaa kuitenkin, ettei hänellä ole evidenssiä siitä, että Yhdysvallat olisi pelannut kulissipeliä jonkin maan puolesta turvaneuvostokisassa.

Vaikuttaako siltä, että Suomi meni vähän halpaan tässä IAEA:ta ja turvaneuvostoa koskevassa asiassa?

- Onhan tuo tulkinta ihan mahdollinen. On mahdollista, että Suomi on odottanut vastavuoroisuutta, mutta sitä ei ole ollut.

Ulkoministeriön YK- ja yleisten globaaliasioiden yksikön yksikönpäällikkö
Katri Viinikka ei halunnut kommentoida arvioita, joiden mukaan Yhdysvallat olisi kääntänyt Suomelle selkänsä turvaneuvostohankkeessa.

Stubb ei kommentoi

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb ei halunnut kommentoida Wikileaksin tietoja IS:lle.

Hän viestitti lehdistöavustajansa Mari-Kaisa Branderin välityksellä, ettei kahdenvälisiä diplomaattisia keskusteluja kommentoida julkisuuteen.

Alexander Stubb (kok) ja Heikki Patomäki (vas) ovat molemmat ehdolla eurovaaleissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Playboyssa poseeraava Jessica Ruokola julkaisi harvinaisen rohkean otoksen – vain lakana peittää intiimialueet

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Onko tässä SM-liigan syyskauden hölmöin ratkaisu?

    10. 10

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. Näytä lisää