Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ilmatilaa loukannut kone saattaa kuulua Venäjän merivoimille

Puolustusvoimat ei kerro, millaisten venäläiskoneiden epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa. Myös tutkintavastuussa oleva Rajavartiolaitos vaikenee asiasta.
Flightradar-sivuston perusteella voi päätellä, että Suomen ilmatilassa on käynyt tunnistetiedolla 85856VMF oleva lentokone tiistaina noin klo 18. Tunnuksen numerot viittaavat Tupolev-koneeseen ja kirjainyhdistelmä mahdollisesti Venäjän merivoimiin.

Puolustusministeriön mukaan pidempään kestänyt epäilty ilmatilaloukkaus on tapahtunut tiistaina kello 18 jälkeen ja sitä aiempi noin kello 16.

Tutkinta valmistuu nopeasti

Ilmatilaloukkausten tutkinta valmistunee viikossa, parissa. Rajavartiolaitos tutkii tapahtunutta ja sitä, onko syytä epäillä rikoslain mukaista alueloukkausta. Tutkinnanjohtaja Juho Vanhatalo kertoo, että kyse on tavanomaisesta rikostutkinnasta.

– Sitä ei välttämättä tule heti ajatelleeksi, mutta se on rikoslaissa luonnollisen henkilön tekemäksi säädetty rikos. Ja aluevalvontalain mukaisesti Rajavartiolaitos tutkii muutenkin tällaisen valtakunnan rajaan liittyvän tapahtuman.

Mikäli juttu aikanaan etenisi tuomioistuimeen ja tuomioon, olisi siitä mahdollista langettaa joko sakkoja tai korkeintaan vuosi vankeutta. Vanhatalo ei suoralta kädeltä pysty sanomaan, mikä tuomioistuin tällaisen asian käsittelisi.

Ei kommenttia juuri mihinkään

Vanhatalo on vaitonainen tutkinnan kulusta. Vanhatalo ei kommentoi, onko hän ollut yhteydessä venäläisosapuoleen, mutta toteaa, että tutkinnassa on mahdollisuus kysyä muidenkin maiden viranomaisilta tietoja.

– Niin ei välttämättä tehdä.

Hän ei myöskään voi kommentoida koneiden lentoreittejä koskevia asioita.

– Toki tarkka lentoreitti voidaan selvittää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    3. 3

      Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    8. 8

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    9. 9

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    3. 3

      Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    6. Näytä lisää