Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Virosta viinat kaverille? Nyt sille voi tulla loppu

Jos joka päivä tulee kolmen kossupullon kanssa Viron risteilyltä, tulli voi vaatia selvitystä.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta puoltaa Viron viinarallia suitsivia rajoituksia. Uusien pelisääntöjen mukaan viinaa saa hakea Virosta vain omaan ja perheen käyttöön, ja hakutarkoituksensa voi joutua todistamaan.

- Kaveriporukalle tehtävät viinanhakureissut ovat vastoin säädöksiä, verojaoston puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok) linjaa.

Kataja sanoo, ettei sellainen vanha tapa enää onnistu, että yksi lähtee työpaikalta Viroon hakemaan halpaa viinaa koko porukalle. Virosta ei myöskään saa tuoda halpoja viinoja esimerkiksi yrityksen saunailtoihin. Hänen mukaansa tulli alkaa tehostaa valvontaansa.

Ammatilla viitataan siihen, onko kyse vaikkapa ravintoloitsijasta tai muusta henkilöstä, joka harjoittaa sellaista toimintaa, mikä voisi viitata juoman päätyvän muuhun kuin omaan käyttöön.

Tähänkin asti juomalasteja on saanut tuoda vain omaan käyttöön, mutta asian valvonta on ollut vaihtelevaa. Nykyiseen käytäntöön nähden valvontaa aiotaan tuntuvasti kiristää. Sallittua on viinan tuominen omiin tarkoituksiin. Virosta voi tuoda viinaa myös perheen tilaisuuksiin, häihin ja hautajaisiin.

Omaa käyttöä varten on säädetty ohjeelliset rajat. Ylärajana on 10 litraa alkoholipitoisia juomia, 20 litraa välituotteita, 90 litraa viiniä ja 110 litraa olutta. Jos on tätä suurempi lasti, voi olla vaikea perustella, että viinat on tarkoitettu omaan käyttöön.

- Näytön arvioinnissa painavat erityisinä seikkoina henkilön ammatti ja kulkemisen tiheys, ja tietenkin määrät ylipäätään. Ammatilla viitataan siihen, onko kyse vaikkapa ravintoloitsijasta tai muusta henkilöstä, joka harjoittaa sellaista toimintaa, mikä voisi viitata juoman päätyvän muuhun kuin omaan käyttöön.

Pienempääkin määrää voi joutua selvittämään

Kataja huomauttaa, että jos epäilykset heräävät, pienemmästäkin määrästä voi joutua selvittämään, että alkoholi on tarkoitettu omaan käyttöön.

- Jos joka päivä tulee töihin Suomeen, ja joka päivä mukana on kolme kossua, niin kyllä siinä vähintäänkin herää epäilys, ettei ehdi niitä kaikkia itse juoda.

Hautajaisiinkaan ei voi jatkuvasti vedota.

- Jos tuo peräkkäin isoja lasteja ja sanoo, että hautajaisiin ne tulevat, niin sitten pitää näyttää toteen, että lähisukulainen on kuollut ja hautajaiset todella ovat olemassa. Näyttöä voidaan kysyä etukäteen ja sitä voidaan pyytää jälkikäteenkin.

Kataja korostaa, että pitää muistaa, että Viro on viinaveroparatiisi. Veron kiertäminen on laitonta.

- Samat ihmiset, jotka valittelevat sitä, että toiset käyttävät veroparatiiseja, käyttävät kuitenkin viinaveroparatiiseja.

Ota kantaa

Oletko hakenut Virosta viinaa hautajaisia varten?

Kyllä 21% En 79%
Ääniä yhteensä 41225

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    8. 8

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    9. 9

      Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

    10. 10

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. 6

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    10. 10

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    6. Näytä lisää