Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kumpi oikeasti voittaisi luonnossa, leijona vai karhu? Asiantuntija vastaa

Lätkähengessä
Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli –kappaleessa kysytään, kumpi voittaa, karhu vai leijona. Samaa pohditaan illalla Minskissä, kun Leijonat kohtaavat jäällä Venäjän karhun. Mutta kuinka kaksinkamppailu ratkeaisi luonnossa?
Luonnontieteellisen keskusmuseon ylikonservaattori, nisäkkäisiin perehtynyt Ari Puolakoski, joutuu miettimään kysymystä hiukan.

- Ne ovat aika samankokoisia kyllä, ja karhukin on aika nopea. Aika hauska vertailu, Puolakoski pohtii.

Hän muistuttaa, että vaikka Suomessa esiintyvä ruskeakarhu näyttää kömpelöltä, se on todellisuudessa varsin ketterä otus. Leijonan valttina taas voisivat olla terävät kynnet.

- Näin suomalaisena kääntyisin varmaan leijonan puoleen, vaikka karhu onkin kansalliseläimemme. Täsmäiskulla sitten hoidetaan peli kotiin, Puolakoski heittää.

Entä, jos taisto käytäisiin suomalaisleijonien tapaan jäällä?
- Todennäköisesti leijona pysyisi sitä paremmin pystyssä kynsiensä avulla.

Kanadassa karhut päihittivät leijonia

Asiaa on tutkittu myös tosielämässä, kun petoja on viihteen vuoksi usutettu tappelemaan keskenään. Kyse on eläinten kannalta hyvin julmasta huvituksesta, joten tällaisia taisteluita löytyy lähinnä historiasta.

Brittiläinen paleontologi ja tiedekirjailija Darren Naish kirjoitti vuonna 2007, että kotoisen ruskeakarhumme pohjoisamerikkalaiset serkut ovat tiettävästi päihittäneet leijonia.

- Kanadassa historiallisesti järjestetyissä taisteluissa leijonien sanottiin pärjäävän alle viisi minuuttia aikuisia karhuja vastaan. Jopa pienet karhut, kuten huulikarhut, pystyvät puolustamaan itseään aikuista leijonaa vastaan, Naish kirjoitti Ask A Biologist –verkkosivustolla vastauksena lukijan kysymykseen.

Toivottavasti tämän illan jääkiekkokamppailussa käy toisin!

Ota kantaa

Noh, kumpi ottaa illalla niskalenkin vastustajasta: leijona vai karhu?

Leijona 78% Karhu 22%
Ääniä yhteensä 78637

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    9. 9

      Linnea Alho luki 14-vuotiaana lehdestä, että isoisä oli ampunut poliisin – kirjoitti tapauksesta romaanin

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. Näytä lisää