Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Avustaja: Tämä oli Helsingin yliopistoiskun suunnittelemisesta syytetyn motiivi

Helsingin yliopiston myrkkykaasuiskusta syytetyt nuori mies ja nuori nainen kiistävät syytteen.
Miehen avustajan mukaan suunnitelma ei  ollut tosiasiallisesti toteuttamiskelpoinen.

- Suunnitelmat olivat sillä tavalla jäsentymättömiä. Hän on tehnyt niitä purkaakseen ahdistustaan ja katkeruuttaan vuosien koulukiusaamisesta, asianajaja Olli Piipponen sanoi käräjäoikeudessa.
Yliopisto oli aiotun iskun kohde, koska se on oppilaitos, ja nuorukainen halusi hyvitystä.

- Vakavissaan hän ei ole tätä suunnitellut, kyse on pelkästään mielen sisäisestä toiminnasta.

Syytetyn naisen avustajan mukaan viestittelyssä oppilaitosiskua suunnitelleen miehen kanssa oli kysymys ihmiskontaktin hakemisesta. Nainen ei avustajan mukaan tosiasiassa ollut aikeissa osallistua iskuun eikä olisi sellaiseen kyennytkään.

Naisella oli kemistin välineitä, mutta niitä ei oltu käytetty.

- Niitä ei oltu käytetty kertaakaan tai edes kokeiltu. Suurin osa oli postissa edelleen noutamatta, avustaja Oona-Karita Vainio sanoi kemikaaleista.

Kihlakunnansyyttäjä Kimmo Virtanen ei halunnut istuntosalin ulkopuolella ottaa kantaa, kuinka lähellä isku mahdollisesti oli toteutumista tai että saatiinko tässä estettyä uuden koulusurmatyyppisen tapauksen toistuminen.

Virtasen mukaan yliopistoon kohdistunut suunnitelma tuli ilmi, kun ulkopuolinen teki ilmoituksen viranomaisille.

Virtasen mukaan syytetty mies ja nainen olivat yrittäneet yllyttää mukaan juoneen kolmattakin henkilöä.

Syytetyn miehen asunnolta takavarikoitiin tutkinnassa muun muassa aseiden lippaita, patruunoita, hauleja, kaasunaamari, johtonippuja ja suolahappoa, jota syyttäjän mukaan aiottiin käyttää myrkyllisen arsiinin valmistamiseen. Nainen puolestaan oli muun muassa tilannut postitse arsiinisulfidia, sinkkipalloja ja laboratoriovälineitä.

Syyttäjän mukaan kaksikolla oli aikomus surmata jopa 50 ihmistä. Hän vaatii rangaistusta törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Siitä voidaan tuomita enintään neljä vuotta vankeutta.

Juttua korjattu klo 14.29: Syyttäjän mukaan epäilllyt aikoivat valmistaa arsiinia, ei arseenia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    2. 2

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Poikaporukka mukiloi alaikäisen sairaalaan kauppakeskuksessa Joensuussa

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    7. 7

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    8. 8

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    9. 9

      Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

    10. 10

      Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    2. 2

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Poikaporukka mukiloi alaikäisen sairaalaan kauppakeskuksessa Joensuussa

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. Näytä lisää