Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uppo-Nalle ja yhdeksän kääpiötä

Tuntematon lähteeni, jota täten kiitän, kertoi sadun.
Olipa kerran kymmenen tunnettua suomalaista vaikuttajaa. He päättivät lähteä kerran viikossa ulos syömään ja keskustelemaan isänmaan talouden ja politiikan tulevaisuudesta.

Oli näet löytynyt edullinen ravintola, jossa illallislasku kaikille yhteensä olisi vain 100 euroa.

Sitä ennen päätettiin kustannusten jaosta hyvinvointivaltion parhaita periaatteita noudattaen. He jakaisivat laskun samassa suhteessa kuin maksoivat tuloveroa.

Vaikuttajat söivät illallista joka viikko ja tunsivat itsensä kovin tyytyväisiksi. Mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Ravintoloitsija päätti antaa heille alennusta.

”Olette niin hyviä asiakkaita,” hän sanoi, ”että saatte loppusummasta vielä 20 euroa alennusta.” Illallinen kymmenelle maksoi sen jälkeen vain 80 euroa.

Mutta miten alennus jaettaisiin ruokailijoiden kesken? Tasan kaksi euroa per nuppi? Mutta neljä heistä söi jo nyt ilmaiseksi. Entä jos alennus jaettaisiin tasan kuuden maksajan kesken, jolloin jokainen saisi hyvitystä 3,33 euroa?

Ravintoloitsija ehdotti, että olisi ehkä sittenkin oikein säilyttää suurin piirtein aikaisempi maksusuhde.

Tulos oli, että nyt viideskin heistä sai syödä ilmaiseksi, kuudes maksoi illallisestaan 2 euroa, seitsemäs 5 euroa, kahdeksas 9 euroa, yhdeksäs 12 euroa ja kymmenes – rikas mies – 52 euroa.

Kuusi heistä sai siis alennusta ja peräti viisi söi nyt ilmaiseksi.

Kaikki yhdeksän päättivät vetää Nallea kunnolla turpiin. 

Mutta illallisen jälkeen ravintolan ulkopuolella syntyi kahakka.

”Minä sain alennusta vain yhden euron kahdestakymmenestä,” aloitti Paula.

”Mutta Nalle sen sijaan tienasi 7 euroa,” Antti sanoi.

”Aivan,” jatkoi Timo, ”minäkin sain vain euron alennusta. Se on niin väärin, rikas sai seitsemän kertaa enemmän alennusta kuin minä!”

”Onhan se kohtuutonta,” jatkoi Juha, ”Nalle saa 7 euroa mutta minä vain 2 euroa alennusta.”

”Hetkinen, meille kävi vielä huonommin!” huusivat ilmaiseksi syöneet Paavo, Päivi, Ville, Tarja ja Merja yhteen ääneen. ”Me emme saaneet yhtään alennusta, taas köyhiä riistetään.”

Kaikki yhdeksän päättivät vetää Nallea kunnolla turpiin seuraavalla kerralla.

Mutta Nalle ei tullutkaan enää illalliselle, hän oli muuttanut Ruotsiin.

Näin yhdeksän vaikuttajaa illasti ilman häntä. Kun lasku tuli, ruokailijoilta puuttui yhteensä 52 euroa.

Yhdestä asiasta he olivat yhtä mieltä, Nalle oli pettänyt heidät ikävällä tavalla. Nallelta puuttui tykkänään solidaarisuus vähempiosaisia kohtaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Viranomainen Vuosaaren tulipalosta: Neljä kuollutta ei ole tavanomaista

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

    10. 10

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. Näytä lisää