Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jussi Niinistö Hornet-sekoilusta: "Tiedotussotku ja farssi"

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) sanoo, että valiokunta saa tiistaina tai viimeistään keskiviikkona tietoa Hornet-sekaannuksen vaiheista.
- On tilattu selvitykset ja puolustushallinto on luvannut käydä meidän kanssa tämän tilanteen läpi, Niinistö kertoi Ilta-Sanomille aamupäivällä.
 
- Katson, että valiokunnan täytyy tällaisen tiedotussotkun jälkeen saada tarkka selvitys asiasta, hän lisäsi.
 
Mikä on valiokunnan päällimmäinen kysymys?

- Mitä voidaan ottaa opiksi tällaisesta farssista?
 
Onko teillä tällä hetkellä käsitystä siitä, missä sotku pääsi tapahtumaan?

- Ei. Oma epäilyni on, että puolustushallinnon sisällä tieto ei ole kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla. Eli Ilmavoimista ei ole lähtenyt tietoa sitten pääesikunnan, puolustusministeriön kautta. Tai syystä tai toisesta sillä tavalla, että se olisi tavoittanut pääministeri Jyrki Kataisen (kok) sellaisella tavalla kun mielestäni pääministerin pitäisi saada tietoa tästä asiasta, Niinistö arvioi.
 
- Eli kyllä Kataisen lausunnot Ilta-Sanomille olivat hyvin yksiselitteisiä, että ”siivellä oltiin” ja niin pois päin, Niinistö lisäsi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Montessa dramaattinen aloitus: Katsoja putosi tielle WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    4. 4

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    5. 5

      Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    8. 8

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Bernerin suunnitelmat tyhjensivät autokaupan: ”Juuri nyt on aika hiljaista”

    10. 10

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    3. 3

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    6. 6

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    7. 7

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    8. 8

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    9. 9

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    10. 10

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Montessa dramaattinen aloitus: Katsoja putosi tielle WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    4. 4

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    5. 5

      Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

    6. Näytä lisää