Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vauvasurmista epäillyltä kylmäävä Facebook-päivitys ennen kiinnijäämistä

Viiden vauvan surmaajaksi epäilty 35-vuotias nainen on työskennellyt vuosikausia useissa oululaisissa ravintoloissa ja sitä kautta monille kanta-asiakkaille tuttu ja läheiseksi tullut henkilö.
- Itselle oli täydellinen järkytys, kun äsken tajusin, kenestä on kyse. En ikinä olisi voinut uskoa hänestä tällaista! Ikinä! Hän on maailman mukavin baarimikko, päivitteli oululaismies IS:lle alkuillasta eilen samaisesta baarista, jossa nainen on työskennellyt viimeiset pari kolme vuotta.

- Minulla tapana aamuisin piipahtaa tänne kahville. Tiistaina tulin kello 9:n jälkeen ja hän oli juuri silloin töissä. Nainen oli yhtä iloinen ja nauravainen kuin aina, kuvaili mies kohtaamista.

Vain paria tuntia myöhemmin nainen palasi kotiinsa, joka sijaitsee yhden korttelin päässä Heinäpäässä työpaikasta, ja tunnusti poliisille, että kellarikomeron säkeissä on vauvojen ruumiita.

Nainen oli mennyt naimisiin miehensä kanssa joulukuussa 2010. Naisella on aiemmasta suhteesta nyt teini-ikäinen poika.

Naisen asiakkaana vuosikaudet ollut mies kertoo naisen usein puhuneen rakkaudella pojastaan.

- Hänestä sai mielikuvan rakastavana ja huolehtivaisena äitinä. Monesti juttelimme, miten teinin kanssa pärjää ja mitä sitten, kun lapsi kasvaa täysi-ikäiseksi.

"Villikko ja iloluontoinen"

Mies ei tiedä tarkemmin naisen nuoruuden taustoista, mutta muistaa naista luonnehditun nuorempana "villikoksi ja iloluonteiseksi".

Aiemmista raskauksista tai kuolleista lapsista ei koskaan ollut puhetta.

Vielä eilen illalla naisen julkisilta Facebook-sivuilta löytyi nyt kylmäävä tuntuva viesti, jonka nainen oli kirjoittanut maanantaina:

"Mikä vielä voi mennä pieleen.. Nyt jos tippuu lusikka lattialle niin siitä itkusta ei tuu loppua.."

Vauvojen surmaamisesta epäiltyä naista esitetään vangittavaksi tänään Oulun käräjäoikeudessa iltapäivällä.
  • Oulun tragedia

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  2. 2

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  3. 3

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  6. 6

    Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

  7. 7

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  8. 8

    Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

  9. 9

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  10. 10

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  2. 2

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  3. 3

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  6. Näytä lisää