Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisioperaatio Oulussa: Asemiehet ryöstivät lähikaupan, toinen tekijä yhä karkuteillä

Kaksi nuorta miestä ryösti Hintan Salen käsiaseella uhaten Oulussa. Poliisin mukaan toinen ryöstäjistä on saatu kiinni, mutta toinen on yhä karkuteillä.
Iltakuudelta tapahtunut ryöstö tehtiin käsiaseella uhaten. Ryöstäjät saivat saaliikseen pienen summan rahaa. Toisen karkumatkalla olevan ryöstäjän etsinnät ovat yhä käynnissä.

Tekijät poistuivat paikalta polkupyörillä Laamannintien suuntaan ja siitä edelleen kohti Laanilan Neste-huoltamoa. Toinen ryöstäjä tavoitettiin Laanilan Nesteen läheisyydestä ja kiinniotto tapahtui ilman vastarintaa. Toista tekijää ei ole tavoitettu. Kiinniotetun hallusta löytyi ryöstösaalis kokonaisuudessaan.

Kumpikin epäilty tekijä oli vartaloltaan hoikka. Heillä oli yllään tummat housut ja vaaleat hupparit. Molemmilla oli tekohetkellä hupparin huput päässä ja kasvot peitettynä. Toisella tekijällä oli lippis hupun sisällä.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä ryöstönä, koska tekovälineenä käytettiin mahdollisesti ampuma-asetta. Poliisi pyytää mahdollisia vihjeitä Oulun poliisin vihjepuhelimeen 029 5416194 tai suoraan hätäkeskuksen numeroon 112.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. 6

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    7. 7

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. Näytä lisää