Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Niinistö Suomen ja Venäjän väleistä: En ole havainnut mitään kireyttä

Ulkopolitiikka
Presidentti Sauli Niinistö kiisti Kultarannassa tulkinnan, jonka mukaan myös Suomen ja Venäjän väleissä olisi tapahtunut kiristymistä viime aikoina.
Niinistö puhui lehdistölle tiistaina sen jälkeen, kun hän oli tavannut Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin.

- Minun puheenvuoroni ovat olleet pelkästään sitä, etten ole havainnut mitään kireyttä. Että kuka sellaista nyt puhuu? Niinistö kyseli Kultarannan pihalla suomalaistoimittajilta.

Suomen ja Venäjän välien kiristymisestä kysynyt MTV:n toimittaja tarkensi tämän jälkeen vielä kysymystään ja viittasi esimerkiksi presidentti Vladimir Putinin neuvonantajan Sergei Markovin koviin puheisiin.

- Hän ei nyt ilmeisesti ole mikään Putinin neuvonantaja, sekin on minulle vakuutettu, vaan aikanaan vaaliorganisaatiossa mukana ollut henkilö, Niinistö kuittasi Markovin puheiden merkityksen.

Niinistö kuitenkin myönsi sen, että Euroopan unionin ja Venäjän välillä suhteet ovat vaikeutuneet.

- EU:n ja Venäjän välillä on ainakin hetkellinen ongelma, Niinistö sanoi.

Niinistö suhtautui kuitenkin hieman sarkastisesti siihen, voisiko Suomella olla jokin rooli suhteiden välittäjänä Euroopan unionin ja Venäjän välillä.

- Siinä on tietysti vaan sellainen tilanne, että olemme toisen välitettävän osapuolen jäsen. Että ei tässä varmasti mitään sellaista, hän sanoi.

- Me olemme vuosia pyrkineet Suomessa tekemään töitä sen eteen, että EU:n ja Venäjän suhde toimisi. Minä totean ihan avoimesti sen, että se olisi hyöty niin EU:lle kuin Venäjälle, mutta suurin hyöty Suomelle, siksi me niin olemme tietysti olleet tekemässä ja jatkamme tietenkin samaan suuntaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    4. 4

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    4. 4

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää