Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Terveydenhoito muuttuu kahden vuoden päästä

Kahdeksan puolueen puheenjohtajat sopivat maaliskuussa, miten terveys- ja sosiaalipalveluiden uudistus etenee, mutta tämän jälkeen sote-rintamalla on ollut hiljaista.
IS selvitti Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Jouni Backmanilta, millä mallilla uudistus tällä hetkellä makaa. Hän kertoi, että lakia valmistellaan parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriössä, ja eri puolueiden edustajista koostuva työryhmä kokoontuu useampia kertoja viikoittain uudistuksen takia.

Kun lakiesitys on saatu kokoon, se lähetetään kuntiin ja kunnilla on 10 viikkoa aikaa antaa lakiesityksestä lausunto.

- Eli ollaan jossain ensi syksyssä, kun hallitus voi oman esityksensä antaa noiden lausuntojen perusteella ja sen jälkeen asia etenee eduskunnan käsiteltäväksi, hän kertoo lain etenemisestä.

Voiko vielä sanoa, tuleeko esimerkiksi paikka, jossa käyn hoidattamassa hampaitani, muuttumaan?

- Ei vielä voi sellaista sanoa. Laki tulee voimaan ensi vuonna. Sen jälkeen aletaan viidellä sote-alueella muokata varsinaista tuotantoa. Se, mitä palveluja yksittäinen kansalainen saa, on vasta tuotanto-organisaation päässä.

Eli tästä eteenpäin parin vuoden ajan terveydenhoitoni ei muutu millään tavalla sote-uudistuksen takia?

- Ei lain perusteella, mutta tulevaisuudessa toivottavasti muuttuu paljonkin.

Kuinka kauan menee, ennen kuin terveydenhoitoni muuttuu uudistuksen myötä?

- Tästä eteenpäin voin sanoa, ehkä noin kaksi vuotta, kun alkaa tapahtua. Ja kyllä varmasti sitä ennenkin yksittäinen kansalainen näkee muutoksia, koska kunnissa on odotettu näitä suuntaviivoja. Ja nämä suuntaviivat tulevat ensi syksynä, ja sen jälkeen aletaan tehdä toimenpiteitä varmaankin, ennen kuin laki edes astuu voimaan.

Voivatko siis joidenkin ihmisten lähiterveysasemat muuttua tai vaihtaa paikkaa jo ennen kuin kaksi vuotta on kulunut?

- Näitä muutoksia tapahtuu tietysti koko ajan. Ja sen verran voi sanoa yleisestä ajattelutavasta, mikä muuttuu, että kun nyt mietitään, että on sairaala ja terveyskeskus, niin tulevaisuudessa on enemmänkin erilaisia hyvinvointikeskuksia. Paikkoja, joista saa koko hoitoketjun ilman, että tarvitsee mennä useampaan eri paikkaan hakemaan hoitoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    4. 4

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    9. 9

      Berner väläytti takseille erikoista roolia – kuljettaja Nyman viileänä: ”Antaa rouvan nyt suunnitella”

    10. 10

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    4. 4

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää