Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Orpo kannattaa Vapaavuorta - Risikko ja Stubb eivät usko sen ratkaisevan

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi Lahden puoluekokouksen yhteydessä äänestävänsä puheenjohtajaksi elinkeinoministeri Jan Vapaavuorta.
Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb sanoo arvostavansa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Petteri Orpon henkilökohtaista päätöstä äänestää huomenna Jan Vapaavuorta kokoomuksen puheenjohtajaksi.

-Se on varmasti ihan hyvä päätös, Stubb sanoi.

Hän kuitenkin korostaa, että jokainen puoluekokouksen edustaja äänestää huomenna omalla sydämellään ja omalla päällään ja miettii, kuka ehdokkaista olisi paras johtamaan kokoomusta.

Orpo kertoi Lahden puoluekokouksen yhteydessä äänestävänsä puheenjohtajaksi elinkeinoministeri Jan Vapaavuorta.

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon kampanjapäällikkö Pekka Selenius ei usko, että eduskuntaryhmän puheenjohtajan Petteri Orvon äänestyspäätös ratkaisee kokoomuksen puheenjohtajakilvan.

Hän kuitenkin myöntää, että aina on niitä, joille sillä on merkitystä.

Selenius muistuttaa, että yli kymmenen prosenttia puoluekokouksen edustajista ei ole vielä päättänyt, ketä äänestää, eivätkä kaikki päätöksen tehneetkään kerro kantaansa.

Vapaavuori: Merkittävä asia

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sanoo, että Petteri Orvon antama tuki on hänelle merkittävä asia.

Hän huomauttaa, että kokoomuskenttä arvostaa Orpoa laajalti, ja hänen olisi toivottu asettuvan itsekin ehdolle.

– Kyllä tämä yksi merkittävä asia oman kampanjani kannalta oli, Vapaavuori sanoi tuoreeltaan sen jälkeen, kun Orpo oli kertonut tuestaan.

Vapaavuori ei kuitenkaan halua ennakoida, ratkaiseeko eduskuntaryhmän puheenjohtajan tuki kisan.

– Viimeisen vuorokauden aikana voi tapahtua vielä yhtä jos toista, hän toteaa.

– Uskon, että piireissä tehtävillä kierroksilla ja huomisilla puheenvuoroilla on vielä merkitystä.

Puheenjohtajaehdokkaat kiertävät parasta aikaa kokoomuksen piirijärjestöjen kokouksissa eri puolilla Sibeliustaloa.

Orpo on poliittisilta linjauksiltaan pitkälti nykyisen puheenjohtajan Jyrki Kataisen linjoilla. Hänen arvioidaan edustavan puolueen sosiaalireformistisempaa puolta.

Vapaavuori myöntää, että Orvon tuki voi poikia hänelle tämän linjan kokoomuslaisten ääniä.

Vapaavuori kertoo tienneensä tuesta jo jonkin aikaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    3. 3

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    4. 4

      612-kulkue jätti sotkun Hietaniemen hautausmaalle – nuotio paloi rauhanturvaajien maljassa

    5. 5

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    6. 6

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    3. 3

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    4. 4

      612-kulkue jätti sotkun Hietaniemen hautausmaalle – nuotio paloi rauhanturvaajien maljassa

    5. 5

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    6. Näytä lisää