Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hoivakotien tsaaristo

Lähimmäisenrakkauden yleisvaltakunnallinen julistus?
Nimi ei olisi lainkaan liioitteleva Pave Maijasen yli kolmen vuosikymmenen takaiselle manifestille Pidä huolta.
Maijasen sittemmin klassikoksi muodostunut huolenpidon muistilista huokuu turmeltumatonta uskoa jokaisen ihmisten tahtoon kantaa vastuuta toisistaan.

On tietysti suuri houkutus pitää näin avointa vilpittömyyttä naiivina.

Turun ikinuori voimadynamo Matti ja Teppo julkaisikin vain vuoden Maijasen jälkeen raadollisemman käsityksensä asiasta nimellä Pidä itsestäsi huolta, josta yhteisvastuullisuuden näkökulma oli häivytetty.

Kaikeksi onneksi näin hieno asia ei kuitenkaan ole päässyt täysin unohtumaan.

Aivan vastikään perheoikeuteen erikoistunut arvostettu professori ehdotti, että aikuiset lapset velvoitettaisiin vastaamaan tietyissä tapauksissa vanhempiensa hoidosta.

Toki tähän hoitojärjestelyyn on kiinnitetty huomiota aiemminkin.
Muun muassa Topelius propagoi hyvän vanhempainhuollon asiaa tutussa tarinassaan puupalikkaa vuolevasta pojasta.

Syytingillä oleva isoisä oli läikytellyt pöydässä ruokaa ja pojan vanhemmat olivat istuttaneet ikääntyneen omaisensa tuvan nurkkaan purtilon ääreen paikkoja sotkemasta.

Isän kysyessä mitä poika mahtaa veistellä, tämä vastasi että siitä tulee isälle ja äidille samanlaista omaishoidonhoidontukea siinä vaiheessa kun he itse vanhenevat.

Topeliuksen tarinan loppu oli auvoinen kuin sosiaaliministerin vastaus eduskunnan kyselytunnilla.

Mutta riittääkö se, että huolehdimme vain läheisimmistä lähimmäisistämme?

Eikö ihmisyyteen kuuluisi kantaa vastuuta omistamme myös lähiulkomaissa?

Lähiulkomaa on Venäjän ulkopoliittisen doktriinin keskeisiä termejä.

Vaikka Suomi on Venäjästä katsoen ulkomaa ja vieläpä kokolailla lähellä, se on kuitenkin sille vain yksinkertainen naapuri.

Lähiulkomaan statuksen voi saada ainoastaan aiemmin Neuvostoliittoon kuulunut ja sittemmin itsenäistynyt, tai kuten asia on myös toisinaan ilmaistu, sittemmin järkiintynyt valtio.

Kaikista lähiulkomailla sosiaalisen työn sankaruutta harjoittavista toimijoista tällä hetkellä kiinnostavin on ilman muuta presidentti Vladimir Putin.

Presidentti Putin on vastakohtien mies. Toisaalta maailman lyhyin isovenäläinen, toisaalta jonkinlainen Isä Aurinkoisen ja Äiti Venäjän heteroliiton henkinen hedelmä.

Putin on ehtinyt avautua medialle tuoreimman euraasialaisen hyväntekeväisyysprojektinsa motiiveista.

Tilitystä on länsimaissa pidetty hieman sekavana ja epäjohdonmukaisena, mutta kerrankos sitä lähimmäisrakastunut mies höpöjä puhuu.

Putin on sittemmin myöntänyt, että omista lähiulkomaalaisista huolen pitäminen on parasta mitä venäläinen mies voi tehdä ilman paitaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Kaisa Mäkäräiseltä upea nousu – taisteli palkintokorokkeelle!

    7. 7

      Espoolainen Marjut otti ”hämäävän” kuvan auringonnoususta – ”Ei Thaimaasta”

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Blogi: Tämä on kitkarenkailla ajavalle kauhutalvi

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. Näytä lisää