Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lokkihälytyksiä päivittäin - tarvitaanko tähän todella pelastuslaitosta?

Helsingin kaupungin pelastuslaitos sai sunnuntaiaamuna tehtäväkseen poimia Myllypurossa parvekkeelle eksyneen lokinpoikasen.

Tilannekeskuksen päivystävä ylipalomies kertoo, että pelastuslaitos saa pesimäaikoihin vesilinnun poikasista päivittäin ilmoituksia.

- Nyt on se aika vuodesta, kun likaisen ruskeavalkoiset hönöt lokinpoikaset lähtevät seikkailemaan pesästä. Ne eivät vielä oikein osaa lentää ja ihmiset sitten soittelevat, kun lokinpoikaset eksyvät parvekkeelle tai tallustelevat pihalla.

Päivystävä ylipalomies sanoo, että eläimen voi siirtää itsekin. Jos siihen ei riitä uskallus tai kyky, ei toki auta muu kuin soittaa eläinpelastusnumeroon.

- Helsingissä on paljon lokkeja ja valitettavasti ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä tekevät ja soittavat meille. Se on tätä päivää.

- Poikasenhan voi siirtää itsekin, kun se on niin iso, että pystyy kävelemään. Jos siihen ei ole kykyä tai uskallusta, eihän se sitten auta kuin soittaa eläinpelastusnumeroon. Jos poikasen jättää johonkin lähelle, emolinnut tekevät valehyökkäyksiä ja saattavat kopauttaa nokallaan. Eihän se mukavaa ole, mutta se pitäisi ajatella myös eläimen kannalta. Poikastaanhan se vain suojelee.

Eläinpelastajat kävivät Myllypuron tapauksessa hakemassa lokinpoikasen parvekkeelta ja siirsivät sen turvallisesti pois tieltä. Otukset viedään paikkaan, missä ne häiritsevät mahdollisimman vähän normaalia elämää.

Päivystävä ylipalomies toivoo, että lokkeihin reagoitaisiin jo siinä vaiheessa, kun linnut alkavat kantaa paikalle risuja pesäaineksiksi, eikä vasta sitten kun söpöt poikaset lähtevätkin pesästä ja haittaavat jokapäiväistä elämää.

- Kun pesät on valmistettu, niihin ei voi lähteä koskemaan, vaikka ne olisivat kuinka häiritsevässä paikassa. Eläinsuojelulaki sanoo niin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    9. 9

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    6. Näytä lisää