Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Professori kertoo: Stubb oli opiskeluaikana naisten suosikki

Pääministeri Alexander Stubb (kok) herätti runsaasti huomiota opettajien ja oppilaiden keskuudessa jo kouluaikoinaan, paljastaa professori
Brent Nelsen Furmanin yliopistossa Yhdysvalloista.
IS jututti Stubbin professoria yliopistosta, jossa Stubb suoritti aikoinaan valtio-opin tutkinnon. Stubb valmistui Furmanin yliopistosta vuonna 1993. Nielsen kertoo huomioineensa Stubbin, koska tämä oli kotoisin Pohjoismaista ja Nelsen oli muun muassa kirjoittanut kaksi Norjaa käsittelevää kirjaa.

- Hän teki heti vaikutuksen. Hän oli pitkä, urheilullinen ja erittäin ystävällinen. Hän oli hyvin suosittu opiskelijoiden keskuudessa, koska hän rakasti elämää ja nautti hauskanpidosta, Nelsen kertoo.

Meillä oli tapana sanoa, kun hän opiskeli vielä Furmanissa, että jonain päivänä hänestä tulee pääministeri!

- Hän tuli kouluun golffarina, mutta lähti oppineena. Hän opiskeli ahkerasti ja esitti mielenkiintoisia kysymyksiä ja näkökulmia luokan keskusteluissa, hän jatkaa.

Nelsen kertoo, että Stubbilla oli tapana myös kutsua professoreita syömään asuntoonsa.

- Se oli epätavallista, Nelsen huomioi.

Nelsen myös kertoo, että Stubb oli suosittu naisten keskuudessa opiskeluaikana.

- Pureutumatta yksityiskohtiin, kyllä, hän oli suosittu opiskelukavereiden keskuudessa. Häneltä löytyi se mahtava suomalaisruotsalainen aksentti, professori muotoilee.

"Ihmismagneetti"

Nelsen kuvailee Stubbia lahjakkaaksi opiskelijaksi, joka oli kaikkea muuta kuin ujo.

- Hän oli "ihmismagneetti", professori kuvailee.

Hän kertoo koonneensa yhdessä Stubbin kanssa kirjan opiskelijoiden kirjoituksista, jotka käsittelivät Euroopan Unionin politiikkaa.

- Alex paiski hurjasti hommia, kun hän käsitteli tekstejä ja kirjoitti johdantoja kirjan eri lukuihin, Nelsen kertoo ja lisää tehneensä yhteistyötä Stubbin kanssa sittemmin jo neljän eri painoksen osalta.

Nelsen kertoo, että he ovat pääministerin kanssa edelleen erittäin hyviä ystäviä.

- Hän luennoi usein oppilasryhmille, joita tuon vierailulle Brysseliin. Tapasimme muistaakseni viimeksi Helsingissä syksyllä 2012.

Ei yllättynyt pääministeriydestä

Hän ei juuri yllättynyt, kun Stubb valittiin pääministeriksi.

- Olen seurannut hänen poliittista nousukiitoaan. Meillä oli tapana sanoa, kun hän opiskeli vielä Furmanissa, että jonain päivänä hänestä tulee pääministeri!

- Hän oli niin karismaattinen, että tiesimme, että hänestä tulee vielä jotain suurta, Brent Nelsen sanoo ja ennustaa, että Stubb tullaan näkemään vielä jossain EU:n huippuvirassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    2. 2

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    6. 6

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    7. 7

      Kolmivuotias lyö ja häiriköi päiväkodissa – mikä neuvoksi? Psykologi: ”Syrjäytyminen on jo alkanut”

    8. 8

      Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

    9. 9

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    10. 10

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    2. 2

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    6. Näytä lisää