Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tätä ei Suomen säässä ole koettu 50 vuoteen

Suomen kesä on monipuolinen vuodenaika: samaan kuukauteen mahtuu niin paahtavaa kuumuutta kuin hyytävää lumisadettakin. Kesäkuun loppupuoli sujui palellessa monissa paikoin koleimmissa lukemissa 50 vuoteen. Ensi sunnuntaista alkaen on luvassa helteitä.
Kesäkuussa on hytisty, eikä ihme: kuukauden keskilämpötila oli yli 30 vuoden keskiarvoa selvästi matalampi, 1-2 astetta vähemmän, lähestulkoon koko maassa. Esimerkiksi Helsingin keskilämpötila jäi 13,5 asteeseen ja Sodankylässä päästiin 10,6 asteeseen. Pitkän ajan keskiarvot paikkakunnilla ovat 14,6 ja 11,6.

Kesäkuun alussa maa nautti neljä päivää helteistä, mutta sen jälkeen koettiin täyskäännös. Keskilämpötila kesäkuun 15. päivästä kuun loppuun oli kaikilla mittausasemilla yli 50 vuoden mittaushistorian kolein tai yksi koleimmista. Esimerkiksi Helsingissä keskilämpötila oli 11,5, Jyväskylässä 10,1, Joensuussa 10,5 ja Rovaniemellä 8,9 astetta.

Kesän viettäjiä ihastutti erityisesti tiistai 17. päivä, jolloin lunta tuprutti monin paikoin, etelässä asti. Talvitakit olisi saanut kaivaa esille kaikkialla maassa, sillä lämpöä oli enintään vajaat 13 astetta, Enontekiöllä oltiin pakkasen puolella -6,2 astetta. Rakeita ei saatu pelkästään keskikesän juhlan juhannuksen aikaan, vaan ainakin 11 muunakin päivänä.

- Kyseessä ei ole alimpia ja korkeimpia lämpötiloja vertaillen mitenkään erityisen vaihteleva kesäkuu, toppuuttelee Ilmatieteen laitoksen meteorologi Henriikka Simola.

Sunnuntaista alkaen helteitä

Ilmatieteenlaitos twiittaa, että edellisen kerran hellettä on ollut 7. päivä. Seuraavan kerran mahdollisuus tähän on tulevana sunnuntaina, 30 päivää myöhemmin.

- Maan etelä- ja länsiosiin on luvassa yli 25 astetta sunnuntaina. Tampere, Pori ja Turku näyttävät erityisen lämpimiltä, mutta joka tapauksessa koko maahan on tulossa 20-25 astetta, kertoo meteorologi Ari Mustala Ilmatieteen laitokselta.

Helle jatkuu näillä näkymin vielä pitkälle ensi viikon alkuun ja paahtelee tuolloin jopa sunnuntaita korkeammissa lukemissa.

- Täytyy toivoa, ettei tähän ole tulossa mitään takaiskua. Lomalaisen hermot ovat jo kireällä näillä säillä, Mustala toteaa.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    7. 7

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    8. 8

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    9. 9

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    10. 10

      Auto törmäsi paraatiin New Orleansissa – yli 20 loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää