Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sen ei tarvitse olla edes Jopo - varkaille kelpaa kaikki

Kommentti
Se oli kaunis, nopea ja kiiltävä. Suhteemme oli tuore, mutta intohimoinen. Kunnes koitti aamu, jota olin salaa pelännyt.
Kaksi kuukautta kestänyt polkeminen loppui kuin seinään – hybridipyöräni oli kadonnut yhdessä yössä. Seisoin pihalla avaimet kädessä ja kypärä päässä, kun kyynelten esirippu laski silmieni eteen.

Keväällä uutisoitiin näkyvästi siitä, miten pyörävarkaudet ovat yleistyneet valtakunnallisesti koko Suomessa. Varkaiden matkaan lähti vakuutusyhtiöiden mukaan yli 16 000 pyörää.

Ei tarvitse olla Jopo päätyäkseen internetin myyntipalstoille. Rosvot ovat brändiuskovaisia ja merkkitietoisia. Nämä tyypit iskevät kohteeseensa kuin harakat jalokiviin. Kulkupeliin ei pidä kiintyä liikaa, sillä mystisiä katoamisia tapahtuu jatkuvasti.

Pyörään kannattaa suhtautua niin vakavasti, että sen lukitsee vähintään tuplasti. En tiedä, onko olemassa sellaista lukkoa, joka ammattivarasta lopulta pidättelisi. Kuvittelin naiivisti vielä pari kuukautta sitten, että U-lukko olisi sellainen. Kuinka väärässä olinkaan.

Viime syksynä osallistuin oman pyöräni pöllimisoperaatioon. Rimpulalukkoa ei voinut avata, koska avaimet olivat vääntyneet kieroon. Viiden euron vaijeripätkän katkaisuun tarvittiin vain yksi tatuoitu kaljupää, pihdit ja jotakin puutarhasaksia muistuttavaa. Halpa lukko hävisi kaljupäälle alle minuutissa. Omaa mummopyörää vapauttaessani omatuntoni pysyi puhtaana, vaikka opin, miten helposti ja vaivattomasti lukon voi murtaa.

Kun seisoo tyhjän pyörätelineen edessä taloyhtiön sisäpihalla ja miettii, onko dementia iskenyt, vastaus on luultavasti ei. Voi muistella, miten telineeseen jätti jotakin kaunista, nopeaa ja kiiltävää. Jotakin katoavaista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    4. 4

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    5. 5

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    6. 6

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    7. 7

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    8. 8

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Yllättävä joukkovapautuminen: 22 venäläisurheilijan dopingtutkinta lopetettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    7. 7

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    8. 8

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    9. 9

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    10. 10

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    4. 4

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    5. 5

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    6. Näytä lisää