Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Toholampi suree traagista auto-onnettomuutta - yksi nuorista poistui kyydistä viime hetkellä

Paikallisten mukaan Toholammin turma-autossa oli lauantaiaamuna viideskin matkustaja. Hän nousi kyydistä juuri ennen onnettomuutta.
Onnettomuus tapahtui varhain lauantaiaamuna, kun paikkakuntalaiset nuoret miehet olivat kotimatkalla. Lähistöllä asuva henkilö kertoo IS:lle, että autossa oli alun perin viideskin nuorukainen, joka jäi kuitenkin kyydistä vain hetkeä ennen turmaa. Tämän jälkeen Sykäräisten kylän liepeillä asuvien ystävien matkan piti jatkua kotia kohti.

Kotiin asti nuoret eivät kuitenkaan päässeet. Puoli seitsemän aikaan auto suistui tieltä, ja kaikki neljä kyydissä ollutta menehtyivät.

Paikallisten mukaan onnettomuudesta ilmoitti turmapaikan lähistöllä asuva mieshenkilö, joka oli onnettomuuden tapahtuessa noin sadan metrin päässä. Mies kuuli kovan rysähdyksen, näki auton hurjan ilmalennon ja sen valot ojassa puiden takana. Lähemmäksi tullessaan hän huomasi osan nuorukaisista lentäneen ulos pahoin vaurioituneesta autosta.

Viidennestä kyydissä olleesta nuoresta kirjoitti ensimmäisenä Iltalehti. Poliisi ei toistaiseksi ole vahvistanut tietoa.

”Ei sitä voi uskoa todeksi”

Lauantaina koko Toholampi suri nuorten kohtaloa. Onnettomuuspaikalle saapui ihmisiä jatkuvana virtana, ja uhrien muistoksi jätetty kynttilämeri oli yöllä jo suunnilleen auton pinta-alan kokoinen.

- Suuri järkytys. Ei sitä voi uskoa todeksi, vs. kappalainen Sebastian Widjeskog purki lauantaina paikallisten tuntemuksia.

Noin 3400 asukkaan keskipohjalaiskunnassa lähes jokainen tunsi menehtyneet jollain tavalla. Onnettomuus järkytti myös niitä, joille uhrit eivät olleet tuttuja.

- Tämä pysäyttää miettimään elämän rajallisuutta. Jokainen elämä on ainutkertainen. Pitäisi muistaa nauttia jokaisesta päivästä, oli nuori tai vanha, Sulo Lamu pohdiskeli IS:lle.

Uhrien muistoksi pidettiin illalla suruhartaus. Huomenna Toholammilla järjestetään myös oma hartaus nuoria varten.

Sebastian Widjeskogin mukaan paikkakunnalle perustettiin lauantaina kriisipiste niille, jotka haluavat puhua tapahtuneesta keskenään tai ammattilaisten kanssa.

Tekstiä korjattu klo 1.47: Onnettomuuden silminnäkijänä ollut mies ei puhunut suoraan IS:n toimittajan kanssa, vaan tiedot perustuvat muiden paikallisten kertomuksiin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  2. 2

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  3. 3

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  4. 4

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  5. 5

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  6. 6

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  7. 7

    Lotta Näkyvä kertoo isänsä Aki Hintsan viime hetkistä: ”Kun huomasin hänen luovuttaneen, meni kaksi päivää ja se oli siinä”

  8. 8

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  9. 9

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  10. 10

    Lumisaderintama liikkuu Etelä-Suomen ylitse – liikennevirastolta varoitus ajokelistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  6. 6

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  7. 7

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  8. 8

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  2. 2

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  3. 3

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  4. 4

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  5. 5

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  6. Näytä lisää