Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Toholammin kirkko täyttyi kyynelistä - "Isät ja äidit odottavat aina lapsiaan kotiin"

Sunnuntain piti olla Toholammin kirkossa suuri ilon päivä.
Vielä lauantaina 15 paikkakunnan nuorta sukulaisineen valmistautui rippikoulun päättävään konfirmaatioon.

Sitten järkyttävä uutinen neljän nuoren kuolemasta tavoitti paikkakunnan. 14-, 15-, 18- ja 21-vuotiaat paikalliset nuoret olivat saaneet surmansa auton syöksyessä tieltä varhain aamulla.

Sunnuntaina kirkossa tragedia oli vahvasti läsnä.

Kirkonmenon alussa 15 nuorta asteli kirkon eteen ohjaajineen, minkä jälkeen nuoret sytyttivät muistokynttilät jokaiselle onnettomuudessa menehtyneelle.

Juhlaväen päät painuivat kumaraan hiljaisen hetken aikana ja karskimmatkin miehet pyyhkivät kyyneliä silmäkulmistaan.

Onnettomuus koski rajulla tavalla rippijuhliin osallistujia. Nuorin onnettomuudessa menehtyneistä oli rippilasten ikä- ja luokkatoveri. Hän oli kuitenkin käynyt oman rippikoulunsa jo aiemmin.

Isät ja äidit odottavat aina lapsiaan kotiin.

Pienen muistohetken jälkeen jumalanpalvelus palasi normaaleihin uomiinsa. Saarnassa seurakunnan vs. kappalainen Sebastian Widjeskog kuitenkin palasi vielä synkkään lauantaipäivään.

-Eilen huomasin, kuinka järkyttävän suuri on isän ja äidin rakkaus omia lapsiaan kohtaan. Isät ja äidit odottavat aina lapsiaan kotiin, kappalainen totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Bernerin suunnitelmat tyhjensivät autokaupan: ”Juuri nyt on aika hiljaista”

    5. 5

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    6. 6

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    7. 7

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    10. 10

      Michael Jacksonin Paris-tytär, 18, on kuin ilmetty Madonna – läpikuultava paita paljasti nännikorut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    8. 8

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Bernerin suunnitelmat tyhjensivät autokaupan: ”Juuri nyt on aika hiljaista”

    5. 5

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    6. Näytä lisää