Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomesta löytyi uusi kalalaji

Suomesta on löytynyt uusi vieraskalalaji. 
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) sai kesäkuun alkupuolella tutkimuspöydälleen valkoevätörön (Romanogobio albipinnatus) kesäkuun alkupuolella.

Ainakaan toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten kala on päätynyt Suomeen.

- Kala saatiin Saimaan kanavalta. Sitä ei ole Suomessa aikaisemmin tunnistettu, kertoo RKTL:n erikoistutkija Lauri Urho.

Urho on haeskellut ja kysellyt töröesiintymiä maan itäosista mahdollisten valkoevätöröjen vuoksi.

- Vanha sanonta etsivä löytää osui tällä kertaa kohdalle, kuten edellisen kerran toisen vieraskalalajin hopearuutanan kohdalla vuonna 2005.

Valkoevätöröjä tiettävästi saatiin muutamia viime vuonna, mutta niitä luultiin kotimaisiksi töröiksi (Gobio gobio). Niistä ei kuitenkaan saatu näytteitä.

- Valkoevätörö on alun perin kotoisin Kaspian- ja Mustaanmereen laskevista joista. Ainakaan toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten kala on päätynyt Suomeen.

- Kun Venäjällä on yhdistetty jokia, se on päässyt liikkumaan kanavia pitkin. Emme tiedä, onko se tullut Suomeen itse uimalla vai onko siinä ollut laivoja tai onkijoita apuna.
 
Ei suuria vaikutuksia kotimaisiin kalakantoihin

Valkoevätörön levinneisyydestäkään ei ole vielä tietoa. Urhon mukaan tässä vaiheessa on liian aikaista sanoa mitään varmaa sen vaikutuksista, mutta oletettavaa kuitenkin on, ettei sillä ole suuria vaikutuksia kotimaisiin kalakantoihin.

Valkoevätörö eroaa kotimaisesta töröstä nimensä mukaisesti siten, että sen selkä- ja pyrstöevä ovat vaaleammat. Tavallisella töröllä on evissä selkeitä tummia kirjailuja, valkoevätöröllä ei ole.

- Valkoevätörön viiksetkin ovat vähän pidemmät ja ruumiinmitoissa on hieman eroja.

Suomeen on 2000-luvulla vakiintunut kaksi vieraskalalajia, hopearuutana ja mustatäplätokko.

Lymyillyt kanavalla pidempään

Oletettavasti valkoevätöröä on tavattu Saimaan kanavalla useampia kappaleita aiemminkin. Ensimmäisen tunnistettavaksi toimitetun lajin onki Joni Mattero paikallisissa onkikisoissa. Kalan toimitti RKTL:ään Lappeenrannan Urheilukalastajat ry:n puheenjohtaja Pekka Turunen.

Oletettavasti valkoevätöröt ovat tulleet painolastitankeissa Venäjän Volgalta tulevien laivojen mukana.

- Näitä on silloin tällöin tullut kisoissa. Ilmeisesti kyseessä on aika pysyvä laji, mutta kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota ennen tätä. Viime viikon keskiviikkona saatiin toinen valkoevätörö tälle kesälle, Turunen sanoo.

Turunen kertoo, että kalastajat ovat keränneet RKTL:lle alueella tavattavia miekkasärkiä. RKTL:n erikoistutkija Lauri Urho oli pyytänyt, että jos jatkossa nousee töröjä, ne voisi toimittaa miekkasärkien mukana. Aikaisempina vuosina ”töröjä” ei otettu talteen.

- Aloimme viime syksynä herätä. Mikä on homman nimi, kun tulee tämmöisiä ihmeellisiä kaloja? Porukkamme tunnisti ne töröksi, mutta laji sitten pikkuisen vaihtui.

Turunen sanoo, etteivät kalastajat juurikaan yllättyneet uuden vieraskalalajin löytymisestä. Kanavan alueella elää jo satunnaisesti tavattava miekkasärki ja onpa alueelta löytynyt villataskurapujakin.

- Kanava on sellainen paikka, että siitä kulkee ulkomailta hyvinkin paljon laivoja. Oletettavasti valkoevätöröt ovat tulleet painolastitankeissa Venäjän Volgalta tulevien laivojen mukana. Ovat ne saattaneet uidakin. Uskomus olisi, että tuo meidän törö elää kanavassa ja jopa lisääntyy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. 6

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    7. 7

      Trump vieraili CIA:n päämajassa – syytti mediaa vääristelystä

    8. 8

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    9. 9

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    10. 10

      Näkökulma: Bernerin väyläyhtiö ei riitä kreikkalaiseen tilastotemppuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. Näytä lisää