Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jättilasku uhkaa sittenkin Suomea? "Rajaohjelma esillä huippukokouksessa"

Kaikki EU:hun ja Venäjään liittyvät rahoitusohjelmat ovat EU-johtajien huippukokouksessa tänään esillä, sanoo pääministeri Alexander Stubb (kok). Aiemmin päivällä ulkoministeri Erkki Tuomioja arveli, ettei asiaa käsiteltäisi.
Stubbin mukaan Suomi pyrki estämään rajaohjelmiin liittyvät sanktiot. Ohjelmien jäädyttäminen rajoittaisi Suomen, Baltian maiden ja Puolan rajayhteistyötä Venäjän kanssa.

- Tässä vaiheessa ei pysty vielä lupaamaan, että rajayhteistyötä ei jäädytetä, mutta olen suhteellisen toiveikas sen suhteen, että saamme fiksun ratkaisun tähän.

Stubb sanoo harjoittaneensa viime päivinä tiivistä puhelindiplomatiaa, jonka seurauksena liittolaisia asiasssa on löytynyt. EU-johtajien huippukokous alkaa illalla kello 21 Suomen aikaa.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) kertoi aiemmin päivällä STT:lle, että EU ei ilmeisesti ole jäädyttämässä rajaohjelmiaan Venäjän kanssa pakotetoimena Ukrainan kriisissä

Tuomioja kertoi, että kysymys rajaohjelmista oli esillä valmistelussa, mutta asiasta ei olisi tulossa esitystä unionin huippukokouksessa tänään. Tuomiojan mukaan Suomen ja myös monen muun maan näkemys on, ettei rajaohjelmiin ole järkevää puuttua.
 
Eilen uutisoitiin, että EU aikoisi keskeyttää Venäjää koskevat rajaohjelmat, mikä veisi Suomelta lähes 200 miljoonan euron EU-rahoituksen seuraavalla seitsenvuotiskaudella. Rajaohjelmien rahoituksesta puolet on tullut EU:sta, neljäsosa Venäjältä ja neljäsosa Suomesta.

Rajaohjelmissa on rakennettu teitä ja kohennettu rajanylityspaikkoja helpottamaan Venäjän-kauppaa.

Muun muassa valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) sanoi eilen, että rajaohjelmiin liittyvistä pakotteista olisi Suomen taloudelle merkittävää haittaa, ja Suomi tekee kaikkensa niiden estämiseksi.

Suomen ja Venäjän välisillä rajaohjelmilla on muun muassa rakennettu teitä ja kohennettu rajanylityspaikkoja. Niiden rahoituksesta puolet on tullut EU:lta, loput Suomelta ja Venäjältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Belgialaislehti: MM-rallissa loukkaantunut katsoja menehtyi

    4. 4

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    5. 5

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    6. 6

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    7. 7

      Suora lähetys juuri nyt: Donald Trumpin virkaanastujaisbileet käynnissä Washingtonissa

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Belgialaislehti: MM-rallissa loukkaantunut katsoja menehtyi

    4. 4

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    5. 5

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    6. Näytä lisää