Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mikseivät suomalaiset opi uimaan?

Maailman terveysjärjestö WHO:n lukujen mukaan hukkuminen on maailmassa kolmanneksi yleisin tapaturman aiheuttama kuolinsyy.
Noin 360 000 ihmistä hukkuu vuosittain makeaan tai suolaiseen, lämpimään tai hyiseen veteen.

Suurimmat riskiryhmät ovat lapset, aikuiset miehet ja sellaiset ihmiset, jotka asuvat lähellä vettä, eli lähes koko Suomen kansa.

Viime vuonna Suomessa hukkui 121 ihmistä, tänä vuonna tähän mennessä 65, parikymmentä henkilöä ja henkeä enemmän kuin viime vuonna saman ajanjakson sisällä – tämän vuoden kesäkuun koleista keleistäkin huolimatta. 

Karu totuus on, että ennen kuin tämä kirjoitus ehtii ilmestyä, joku varmaankin vielä liittyy tähän surulliseen joukkoon.

Virallista tilastoa ei tästä pidetä, mutta jokainen tietää fiilispohjalta, että suurin osa Suomen hukkuneista on etnisiä suomalaisia tai suomenruotsalaisia – maahanmuuttajat eivät Suomessa juuri huku.

Kenties olemme parempia uimareita, kenties vesikammoisia jänishousuja.

Kuinka on mahdollista että kaikista valistuskampanjoista, kaikista varoittavista esimerkeistä ja kaikista dramaattisista juhannustilastoista huolimatta joka vuosi vieläkin hukkuu toistasataa ihmistä?

Kuinka se viimeinen tippa tappaa sittenkin ja kuinka ämpäriin onnistutaan sittenkin hukkumaan?

Yleisin selitys on tietysti se, että Suomessa on 187 888 järveä, eli sisävesistöä riittää ja sen päälle tulee vielä 1 100 kilometriä virallista merenrantaviivaa. Näin ollen on ymmärrettävää, että meillä hukutaan enemmän kuin Afrikan aavikolla. Meillä kun riittää ympäri vuoden uimareita, veneilijöitä, luistelijoita ja pilkkijöitä.

Itse asiassa tämä selitys on todella typerä: yhtä hyvin voisi luulla että kansa, joka kutsuu omakseen parisensataatuhatta järveä ja pitkän merenrannan olisi jossain historiallisessa vaiheessa oppinut uimaan tai ainakin suhtautumaan veteen asiaankuuluvalla kunnioituksella ja selvällä järjellä.

Nelinkertaistuiko hukkumisriskini kun hankin Suomen kansalaisuuden?

En tiedä kuinka reilua on verrata Suomea ja Saksaa keskenään kun kyse on hukkuneista, mutta olkoon reiluus sitten kaukana tästä: viime vuonna Saksassa hukkui 446 ihmistä, eli saksalaisena minulla on neljä kertaa pienempi riski kuolla hukkumalla kuin suomalaisena.

Herää kysymys: Nelinkertaistuiko hukkumisriskini kun hankin Suomen kansalaisuuden? Vai suojeleeko Saksan kansalaisuus päinvastoin suomalaiselta hukkumiskuolemalta? Tähänkään pulmaan ei sitten enää löydykään pätevää tilastotietoa, minun kannattanee olla varmuuden vuoksi varovainen veden äärellä ja päällä.

Reiluuden vuoksi täytyy kuitenkin myöntää, että pitkällä aikavälillä on vielä toivoa: Vuonna 1930 Suomen asukasluku oli noin 3,4 miljoonaa. Sinä vuonna Suomessa hukkui ennätykselliset 986 ihmistä, eli joka kolmastuhannesneljässadas.

Silti kestänee vielä ainakin sata vuotta kunnes hukkumiset Suomessa saadaan yhtä harvinaisiksi kun saha-, lento- ja kaivosonnettomuudet.

Talouskriisin runtelemien ja perspektiiviä hakevien nuorten kannattaakin nyt hankkiutua pelastussukeltajiksi, se on kriisivarma homma, siinä ei joudu työttömäksi, vaan pikemminkin hukkuu työhönsä.

Kirjoittaja on kirjailija ja toimittaja.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Ex-natsi Holapan ehdokkuus vihreiden listalla sytytti sanasodan – ”Minä en lähtisi kyseenalaistamaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. Näytä lisää