Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Neljä syytä, miksi perheemme hankkii vaatteet netistä

Kommentti
Takki Isosta-Britanniasta, kengät Italiasta, lastenrattaat Saksasta ja huonekaluja Belgiasta, kaikki kotisohvalta ostettuna.
Kaupan liiton mukaan suomalaiset ostivat viime vuonna tavaroita ja palveluja verkosta 10,5 miljardilla eurolla.

Verkkokaupan kasvusta kärsivät tietysti kivijalkaliikkeet. Monen kunnioitettava ajatus tukea niitä ja välttää tuotteiden ostamista verkosta jää helposti ajatuksen tasolle, kun eteen avautuu verkon tarjonta ja hinnat.

Suomalaiset kauppiaat ovat tuoneet julki myös huolensa verkkokaupan valumisesta ulkomaille, ja viime viikolla Itellan toimitusjohtaja kertoi joka neljännen lajitellun paketin tulevan ulkomailta. Eikä ihme.

Perheemme vaatteista noin 80 prosenttia hankitaan netistä, suurin osa ulkomailta. Siihen on neljä syytä:

Valikoima. Yhdessäkään perinteisessä kaupassa ei voi olla samanlaista tuote- ja kokovalikoimaa kuin verkon syövereissä.

Kun lapsi tarvitsee 128-senttiset ruskeat goretex-housut, verkosta ne löytyvät muutamalla klikkauksella. Kauppareissulla hyvällä tuurilla ensimmäisestä kaupasta, huonolla noin seitsemännestä.

Hinnat. Verkossa on aina alennusmyynti, ja sivut ovat pullollaan alennuskoodeja. Poimin muutaman esimerkin viime vuosien verkko-ostoksistani:

Rattaat, säästöä 200 euroa verrattuna suomalaiskaupan hintoihin.
Shampoo, säästöä 10 euroa per pullo.
Lapsen talvihaalarit, säästöä 70 euroa.
Puhumattakaan lukuisista muutaman euron verryttelyhousuista ja t-paidoista.

Nopeus. Tilasin kesän alennusmyynneistä vaatteita, toisen paketin Isosta-Britanniasta ja toisen Suomesta. Briteistä tilattu paketti oli minulla kolmessa päivässä, suomalaista odotin yli kaksi viikkoa.

Lähettipalveluja käyttävät ulkomaiset yritykset ovat toimituksissaan lähes poikkeuksetta nopeampia kuin suomalaiset, ja palautettaville tuotteille voi tilata noudon kotiovelta.

Vaivattomuus. Parin tunnin kauppareissu vai shoppailu tietokoneella aurinkoisella takapihalla?

Valitettavan harva suomalainen kauppa - suurikaan toimija - on kuitenkaan rakentanut kunnollisen verkkomyymälän. Samaan aikaan maailma on täynnä nettikauppoja, jotka panostavat palveluun: halutun tuotteen ominaisuudet voi rajata tarkasti, sivustot tunnistavat asiakkaan mieltymykset ja asiakaspalveluun saa yhteyden yhdellä klikkauksella.

Kun nämä edellytykset täyttyvät, ruudulle ilmestyy helposti teksti "tilauksesi on vastaanotettu".

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien toimituspäällikkö ja nettishoppailun puoliammattilainen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Me Naiset: Kirvesniemien Anita-tytär ja serkku Manuela Bosco harvinaisessa haastattelussa: ”Nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti”

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    8. 8

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    9. 9

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    10. 10

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Me Naiset: Kirvesniemien Anita-tytär ja serkku Manuela Bosco harvinaisessa haastattelussa: ”Nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti”

    6. Näytä lisää