Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Väyrynen lyttää Stubbin: "Eikö hän ymmärtänyt?"

Väyrysen mukaan Venäjän viime viikolla asettamat kovat vastapakotteet ja niiden Suomelle aiheuttamat haitat olisivat voineet olla osittain jopa vältettävissä, jos Suomen ulkopoliittinen johto olisi ymmärtänyt toimia kriisin aikana toisin.

Väyrysen mielestä Suomessa toimittiin väärin jo ensimmäisten pakotteiden julistamisen aikaan: vaikka ensimmäiset EU:n pakotteet olivat lieviä, Suomi toimi niiden jälkeen jyrkästi.

Erityisesti Väyrynen nostaa tikun nokkaan pääministeri Alexander Stubbin.

Eikö hän ymmärtänyt ottaa huomioon vastapakotteita ja niiden aiheuttamia ongelmia?

-Miksi Suomi tulkitsi jo ensimmäisiä pakotteita niin tiukasti, että ministeritapaamisia peruutettiin? Miksi ulkomaankauppaministeri Stubb lykkäsi jopa hallitusten välisen talouskomission kokouksen hamaan tulevaisuuteen? Miksi Suomi ei estänyt siirtymistä koviin pakotteisiin? Miksi Suomi ei päättänyt jättäytyä niiden ulkopuolelle, mihin perussopimus antaa nimenomaisen mahdollisuuden? Miksi pääministeri Stubb aluksi vähätteli pakotteiden vaikutusta Suomen talouteen ja työllisyyteen? Eikö hän ymmärtänyt ottaa huomioon vastapakotteita ja niiden aiheuttamia ongelmia? Väyrynen luettelee.

-Jos olisimme ylläpitäneet koko kriisin ajan parempia yhteyksiä Venäjän hallitukseen, olisimme ehkä voineet vaikuttaa sen vastapakotteisiin. Meijerituotteet olisi ehkä saatettu jättää ulkopuolelle, kuten ensimmäiset julkisuuteen tulleet uutiset antoivat ymmärtää.

Väyrysen mukaan on virheellistä väittää, että Venäjä aiheutti Ukrainan kriisin.

-Euroopan unioni on myös itse vaikuttanut ratkaisevalla tavalla sen syntymiseen, hän kirjoittaa blogissaan.

Lopuksi Väyrynen vielä toteaa, ettei Venäjää saada pakotepolitiikalla polvilleen. Sen sijaan pakotteilla ja vastatoimilla tehdään hallaa molemmille osapuolille, ja Suomi saattaa olla loppupeleissä kaikkein suurin kärsijä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    2. 2

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    3. 3

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Liikennevirasto: Junat pysäyttäneen vian takana tuskin verkkohyökkäys

    9. 9

      Suomelle pettymys naisten viestissä – Norja voitti ylivoimaisesti

    10. 10

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    2. 2

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    3. 3

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    6. Näytä lisää