Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hurrikaani Berthan rippeet saapuivat Suomeen - luvassa rajuja ukkospuuskia

Hurrikaanista jo laantunut Bertha on napannut koko Euroopan otteeseensa.
Ilta-Sanomat uutisoi lauantaina entisen trooppisen hirmumyrskyn Berthan rippeiden saapumisesta Eurooppaan.

Nyt Bertha on täällä - tosin se on matkan varrella jo laantunut hurrikaanista tavalliseksi matalapaineeksi, jonka keskus sijaitsee Skotlannin ja eteläisen Norjan välillä Pohjanmeren yllä, kerrotaan Forecalta.

Hurrikaanin jäänteet kuitenkin tietävät myös Suomeen tänään sateita, tuulta ja ukkosia. Erityisesti Kainuun ja Tornion seudulla voi olla luvassa rajujakin ukkospuuskia ja salamointia.

- Karkeasti yleistäen voi sanoa, että maapallon ympäri tällainen ilma kiertää suunnilleen parin viikon aikajaksossa. Toisin sanottuna, mikä vaan sääilmiö meille tulee, se on peräisin parin viikon sisällä tapahtuneista muista sääilmiöistä, meteorologi Kristian Roine selittää.

Bertha pysyy nyt paikoillaan ja täyttyy hitaasti, eli sen intensiteetti heikkenee. Se aiheuttaa ympäri Eurooppaa kapeita, spiraalimaisia saderintamia, jotka ripsauttelevat paikallisia sateita sinne tänne.

Voi siis sanoa, että lähes koko Eurooppa on Berthan vaikutuspiirissä.

- Tämä rintamavyöhyke, joka saapui sateineen eilen Suomeen, pyörii Berthan ympärillä. Siitä lähtee pitkä säärintama, joka on liikkunut Ruotsin ja Suomen yllä ja jatkuu tällä hetkellä Baltiaan, Puolan eteläosiin ja sieltä Keski-Eurooppaan. Voi siis sanoa, että lähes koko Eurooppa on Berthan vaikutuspiirissä, meteorologi kertoo.

Tänään Suomi saa pitkästä aikaa tuta sateita, tuulta ja ukkosia. Lämpötila liikkuu korkeimmillaan 17-23 asteen välillä.

Bertha on alun perin lähtöisin Länsi-Afrikan rannikolta. Sieltä se on kulkenut Atlantin yli länteen, Kuuban alueelle. Pohjois-Amerikan itärannikolta hurrikaanin reitti jatkui kohti Eurooppaa.

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Paavo Korpela kertoi Ilta-Sanomille aiemmin, että Berthan kaltaisia ex-hurrikaaneja ajelehtii Suomeen asti melkein joka kesä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppäämällä vastaanottokeskuksen ikkunoista

    3. 3

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    4. 4

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. 6

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    7. 7

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    8. 8

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Kuolemanvakavasti sairastunut valmensi Suomen MM-yllättäjää syöpäosastolta – ”Eipä tullut mieleen jättää lenkkiä väliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppäämällä vastaanottokeskuksen ikkunoista

    3. 3

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    4. 4

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. Näytä lisää