Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Porukka oksensi ja aiheutti häiriötä samalla paikalla aamusta iltaan - kunta poisti paikalta penkit

Nastolan päättäjillä meni hermo ydintorilla huonosti käyttäytyviin ihmisiin.
Nastolan kolmannen kauden kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Sami Reinikka (kok) kertoo, että noin kymmenen ihmisen porukalla oli tapana kerääntyä Rakokiven kuntakeskuksen edustalle jo aamukahdeksalta.

- Tämä epäsosiaalinen porukka istui siinä kaiket päivät. He oksensivat, ulostivat ja laskivat alleen. Kenelläkään muulla ei ollut mahdollisuutta mennä ja olla siinä. Se toi ydinkeskustaan sellaisen ympäristön, ettei kukaan voinut kulkea siinä lähimainkaan.

Villeimpien tarinoiden mukaan torin laidalla on nähty jopa lisääntymisyrityksiä. Lopulta päättäjät painostivat virkamiehiä poistattamaan torin neljä penkkiä. Penkit poistettiin juhannuslomien jälkeen heinäkuun alussa. Reinikka myöntää olleensa yksi puuhamiehistä.

- Juhannuksen jälkeen maanantaina kävi ensin paloauto ja kaksi ambulanssia, jotka elvyttivät kahta naista noin 45 minuuttia. Torstaina kävi poliisi ja kaksi ambulanssia. Otin kuvia ja lähetin ne kunnanjohdolle ja kysyin, onko tässä mitään järkeä? Eikö mitään ole tehtävissä? Penkit poistettiin perjantaiaamuna.

Nastolalla ei ole omaa poliisia, vaan viranomaiset joutuvat tulemaan paikalle Lahdesta.

”Ei tällä alkoholiongelmaa ratkaista”

Reinikka kertoo, että penkkien poistaminen aiheutti ketjureaktion. Joukkio siirtyi K-supermarketin edustan monumentille istuskelemaan käytännössä kaupan portaiden viereen. Kiinteistönomistaja päätti pian poistattaa monumentin.

- Sen jälkeen he siirtyivät Itellan Postin viereen postinkantajien riesaksi. Itella poisti penkit kaksi viikkoa sitten. Onhan tässä tietty ajojahti käynnissä, mutta kunnan virkamiehet ja poliitikot ovat poistaneet vain neljä ensimmäistä penkkiä. Loput ovat olleet yksityisten liikkeenharjoittajien ja kiinteistönomistajien päätöksiä.

Reinikka myöntää, että kyseessä on ”poissa silmistä, poissa mielestä” -tyylinen ratkaisu. Alkoholismin aiheuttamat ongelmat ovat siirtyneet pois näkyvistä ja ihmisiä häiritsemästä.

- Sanoisin, että 98 prosenttia on tykännyt päätöksestä. Moni on kehunut, että oksennusporukka saatiin pois, mutta tajuan toisenkin puolen pointin. Olen saanut myös haukkuja.

Reinikka sanoo, että sairaanhoito ja sosiaalipuolen asiat on siirretty Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirille. Rahaa on vähän ja valtio leikkaa ennestään pienistä resursseista koko ajan.

- Ei tällä alkoholiongelmaa ratkaista. Nämä epäsosiaaliset ihmiset ovat heikolla hoidolla. Ymmärrän tärkeysjärjestyksen. Kunnanpäättäjänä minun on pakko myöntää, että nämä epäsosiaaliset ihmiset kärsivät siitä, että rahat suunnataan mieluummin kuolemaa tekevien ihmisten leikkauksiin.

Ota kantaa

Onko julkijuopottelu häiritsevää?

Kyllä 83% Ei 17%
Ääniä yhteensä 41813

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      IS:n lukijat äänestivät: Abdul Tuisku on Putouksen uusista sketsihahmoista hauskin!

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      ”Kyllä me nyt vain odotamme tässä, että juna lähtee” – Järjestelmävika sai matkustajat hämmennyksiin

    9. 9

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    10. 10

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. Näytä lisää