Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Itella vaihtaa nimensä takaisin Postiksi

POSTI
Itella tiedottaa vaihtavansa nimensä takaisin tutuksi Postiksi. Toimitusjohtaja Heikki Malinen kertoi IS:lle, mistä on kyse.
Itella tiedottaa vaihtavansa nimensä Posti Group Oyj:ksi 1. tammikuuta 2015 alkaen.

- Suomalaisilla on erittäin vahva tunne- ja luottamusside Postiin. Kohderyhmätutkimuksista saatujen tulosten perusteella yhtiön brändiä pitää selkeyttää ja Posti-nimi oli ylivertainen vaihtoehto. Kuluttajista ja yrittäjistä yli 80 % pitää Posti-nimeä sopivampana nimenä yritykselle, kertoo konsernin toimitusjohtaja Heikki Malinen tiedotteessa.

- Yhdellä nimellä voimme tarjota asiakkaillemme selkeämmän asiakaskokemuksen ja palveluvalikoiman. Muutos selkiyttää asiointia Postin kanssa sekä omaa tekemistämme.

Posti muutti nimensä Itellaksi suuren mediajulkisuuden saattelemana 1. kesäkuuta 2007.

Toimitusjohtaja Heikki Malinen, mistä ajatus nimen vaihtoon lähti?

- Posti on perinteinen ja arvostettu suomalainen brändi, joka on palvellut meidän asiakkaitamme jo 375 vuotta. Viime vuonna julkaisimme uuden vision, jonka puitteissa yhtiö keskittää voimakkaammin logistiikkaan ja verkkokauppaan. Samalla tulemme vuodenvaihteessa fuusioimaan kaikki yhtiön toiminnat yhden yhtiön alle, mikä on taustalla brändin uudistamisessa.

Kuinka suuri konsulttiryhmä nimenmuutoksen takana on?

- Tämä on täysin oma päätös. Pyrimme vain yksinkertaistamaan ja kirkastamaan meidän toimintaamme. Tämä on omalla porukalla mietitty päätös tässä viimeisen vuoden aikana.

Tiedotteessa kerroitte, että sekä Itellan että kuluttajia palvelevan Postin yhtäaikainen ylläpito on tuonut ylimääräisiä kustannuksia. Kuinka paljon kustannuksia nimenvaihto Itellaksi aikanaan toi?

- Sitä en pysty tässä yksilöimään. Enemmän tässä on kyse siitä, että kun yhtiöllä on monta brändiä, niiden yhtenäinen ylläpito on hankalampaa.

Paljonko nimenmuutokseen tällä kertaa kuluu rahaa?

- Me palaamme siihen varmasti myöhemmin. Totean vain sen, että uudistus tullaan käynnistämään asteittain ensi vuonna ja palaamme tarkemmin siihen, miten se tapahtuu ja millä aikataululla.

Minkälaisia toimenpiteitä nimenmuutos vaatii käytännössä? Vaihtuvatko kyltit ja logot?

- Palaamme tuohonkin sitten, kun suunnitelmat selkeytyvät. Päätös julkistettiin nyt, mutta itse toimeenpano tapahtuu vasta ensi vuoden puolella.

Mitä tarkoittaa kansankielellä, että ”kahden brändin malli on vaikeuttanut yhtiön palvelumielikuvan kirkastamista”?

- Lähinnä sitä, että ei ole täysin selvää, mitä kaikkea yhtiö tekee, ja pyrimme selkeyttämään yhtiön toimenkuvaa jatkossa.

Eikö mielestänne tämä nimen vaihtelu edes takaisin vähennä konsernin uskottavuutta?

- Ei minun mielestäni. Näen, että päätös, joka tehtiin vuonna 2007, on tehty erilaisessa tilanteessa. Yhtiö on nyt aika paljon muuttunut viimeisten seitsemän, kahdeksan vuoden aikana, ja tämä brändin selkeyttäminen on osa uuden vision läpivientiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    6. 6

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    7. 7

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    8. 8

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    9. 9

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    10. 10

      Matopeli ja Nokia-soittoääni – tällainen on uudelleenversioitu Nokia 3310

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    10. 10

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    6. Näytä lisää