Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kirjapaljastus Suomen "salarikkaista": "Tällainen varallisuuden keskittyminen on tapahtunut"

Esko Seppänen sanoo paljastavansa uutta tietoa Suomen superrikkaista.
Ex-kansanedustaja ja -meppi Esko Seppänen kertoo, että hänen ensi viikolla ilmestyvä uutuuskirjansa tuo esiin myös niin kutsuttuja salarikkaita, eli julkisuudesta tuntemattomia henkilöitä.

- Sanoisin, että kun kirjassa on sata suurituloisinta verottomien tulojen saajaa 20 vuoden ajalta, puolet heistä on julkisuudesta tuntemattomia henkilöitä. Ne ovat sillä tavalla yllätyksiä, että ihmiset eivät tiedä, että tällainen varallisuuden keskittyminen on tapahtunut, Seppänen kertoo IS:lle.

Hän on koonnut tietoja myös niistä rikkaista, jotka veroparatiisien avulla kiertävät verojen maksamista Suomeen.

- Se on lisääntymässä oleva trendi, johon otan jyrkästi kielteisen kannan. Olen koonnut vuosien varrella esiin tulleet tapaukset – jotka moni ihminen on varmaan jo unohtanut.

Kirjan tekoon Seppänen kertoo ryhtyneensä, kun kustantaja pyysi häntä päivittämään 60-luvun laulun 20 perheestä, jotka tuolloin olivat Suomen superrikkaita.

- En ensin innostunut, mutta kun rupesin miettimään, totesin, että päivitys on tärkeä. Analysoin sen kehityskaaren, joka on tapahtunut 30 viime vuoden aikana.

- Valtaisaa tulojen ja varallisuuden uusjakoa kuvaa se, että kun vuonna 1983 verotietojen mukaan 30 rikkaimmalla suvulla oli verotettavaa varallisuutta 941 miljoonaa markkaa, nyt Antti Herlinillä on 20 kertaa enemmän yksin. Tämä kuvaa valtaisaa muutosta, joka on tapahtunut, Seppänen sanoo.

Ota kantaa

Tunnetko ketään rikasta henkilöä?

Kyllä 49% En 51%
Ääniä yhteensä 56477

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    3. 3

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    4. 4

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    5. 5

      Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

    6. 6

      Terhi Kiemunki kommentoi potkujaan puolueesta – ”Suunnatonta typeryyttä”

    7. 7

      ”Valtava terroriuhka” Britanniassa – kuninkaallinen neuvonantaja vertaa riskiä IRA:n pommikampanjoihin

    8. 8

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    9. 9

      Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

    10. 10

      Kommentti: Iivo Niskanen kuittaa härskin norjalaistempun hiihtämällä MM-kultaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    7. 7

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    8. 8

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    9. 9

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    3. 3

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    4. 4

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    5. 5

      Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

    6. Näytä lisää