Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Miten poliitikot muistavat perheenisää, joka miettii että miten h****tissä tästä selvitään?

Kommentti
Suomi sukelsi syvässä lamassa kesällä 1991.
Kansantuotteen arvioitiin laskevan vuoden aikana yli viisi prosenttia. Työttömien määrän ennustettiin nousevan seuraavan vuoden aikana yli 300000:n. Kustannusten taso oli karannut käsistä.

Työnantajapuoli esitti lääkkeeksi reiluja palkanalennuksia, jopa lomarahojen poistamista ja työajan pidentämistä. SAK:n tuolloinen puheenjohtaja, nykyinen työministeri Lauri Ihalainen (sd) ilmoitti vaatimukset nähtyään, ettei palkanalennuksista edes neuvotella.

Samaan pöytään osapuolet kuitenkin päättyivät. Vaikeat neuvottelut saivat vauhtia, kun pääministeri Esko Aho nimitti Kalevi Sorsan kiistan sovittelijaksi.

Sopimus oli jo syntymäisillään. Palkkoja olisi laskettu kolme prosenttia ja sosiaaliturvan rahoituksesta osa olisi siirtynyt pois työnantajilta. Metalli- ja Paperiliitto eivät saaneet kuitenkaan tehtyä Sorsan paperiin pohjautuvia työehtosopimuksia.

Sopimus jäi syntymättä. Marraskuun devalvaatio katkaisi viimeisetkin yritykset löytää kompromissi. Työnantajat pettyivät, Aho pettyi, Sorsa pettyi.

Sukellus jatkui. Kansantuote laski lopulta yli seitsemän prosenttia, ja työttömien määrä oli pahimmillaan yli 400000.

Nykytilannetta kuvaillaan lähes yhtä haasteelliseksi, mutta nyt päättäjillä ei ole takataskussaan devalvaatiokorttia. Mutta mitä sitten? Palkkojen laskeminen on lähes missä tahansa tilanteessa tabu - varsinkin nyt, kun aikaa seuraaviin eduskuntavaaleihin on vajaa vuosi. Jokainen puolue haluaa varmistaa kannatuksensa, mutta kuinka kovalla hinnalla?

Miten poliitikot muistavat tyhjää tilauskirjaansa silmäilevää pienyrittäjää, joka pohtii, onko hänellä enää varaa pitää kolmen lapsen isää palkkalistoillaan?

Tai sitä samaista, pätkätöihin aamuvarhaisella polkupyörällään lähtevää perheenisää, joka miettii että miten helvetissä tästä ihan oikeasti nyt selvitään?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    5. 5

      Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

    6. 6

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    7. 7

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    10. 10

      Lempi leiskuu: Kauneusleikkauksista tunnettu ja miljardinsa menettänyt seurapiirijulkkis, 76, pussaili miesystäväänsä kiihkeästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. 6

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    7. 7

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    5. 5

      Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

    6. Näytä lisää