Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sorsastusinto laantunut nuorten parissa – osa pyytää silti vapaata

Vesilintujen metsästys alkoi keskiviikkona puolilta päivin ja jatkuu aina joulukuun loppuun asti.
Yhä harvempi nuori pyytää sorsastuskauden ensimmäisen päivän vapaaksi, mutta joillekin on tärkeää päästä heti metsälle, paljastaa pikainen soittokierros kouluihin. Yleensä vapaata pyytävät ovat 15-vuotiaita täyttäneitä, jotka saavat jo itse metsästää vesilintuja.

– Todennäköisesti muutamia on ollut, mutta enää se ei ole ongelma, kertoo Ylä-Savon ammattiopiston rehtori Pentti Väisänen.

Väisäsen mukaan 15–20 vuotta sitten 20. elokuuta oli suosittu vapaapäivä oppilaiden keskuudessa.

– Nyt perinne alkaa hiipua.

Myös Rääkkylän koulussa ja Juankosken lukiossa on muutama oppilas ollut poissa sorsastuksen alkupäivänä, koulujen rehtorit kertovat. Koulutehtävät tehdään omalla ajalla.

Haapajärven yläasteella vapaata saa päivän, enintään pari sorsastuksen takia.

– Muutamia on ollut (sorsastamassa), mutta ei montaa. Meidän alueella se on yleistä ja moni sitä harrastaa, kertoo Haapajärven yläasteen rehtori Jari Nahkanen.

– Voihan jääkiekkoa tai jalkapalloa harrastavilla tulla joskus harvoin pelimatkoja, jolloin annetaan vapaata ja metsästys on harrastus siinä missä jääkiekko ja jalkapallo.

 Helsingissä sorsastus ei näy, kertoo Helsingin suomalaisen yhteiskoulun rehtori Jukka Tanska.

 – Ei ole minun tiedossani, että sellaista sorsastusintoa olisi ollut.

Vesilintujen metsästys alkoi 20. elokuuta kello 12. Metsästää saa sinisorsia, taveja, heinätaveja, haapanoita, jouhisorsia, lapasorsia, punasotkia, tukkasotkia, telkkiä, haahkoja, nokikanoja ja kanadanhanhia. Mieluiten tähtäimeen kannattaa kuitenkin valita sinisorsia ja taveja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. 6

      Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

    7. 7

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    10. 10

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. Näytä lisää