Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Selvitys: Luottamus poliisiin jopa kasvoi Aarnio-kohun aikaan

Helsingin huumepoliisin hyllytettyyn päällikköön Jari Aarnioon liittyvät rikosepäilyt ja kohu tietolähteiden rekisteröinnistä eivät heikentäneet tuoreeltaan luottamusta poliisiin, kertoo Poliisiammattikorkeakoulun katsauksessa julkaistu selvitys.
Selvityksessä tutkittiin kyselyillä uutisoinnin vaikutusta kansalaisten kokemaan luottamukseen viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa. Verrattuna aiempiin vastaaviin kyselyihin luottamus poliisiin näytti jopa kasvaneen.

Taloustutkimus kysyi luottamuksesta neljällä kerralla viikoittaisissa puhelinhaastatteluissa. Ensimmäiseen ja viimeiseen kyselyyn vastasi yli tuhat 15-79-vuotiasta suomalaista ja muihin 501 suomalaista. Tuloksia verrattiin vuosien 2002-2012 European Social Survey (ESS) -tutkimuksiin, joissa oli sama kysymys.

Marras-joulukuussa 2013 tuli esiin useita Aarnioon kohdistuvia rikosepäilyjä. Lisäksi paljastui, ettei Helsingin huumepoliisi ollut rekisteröinyt yhtään tietolähdettä. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) kritisoi tuolloin voimakkaasti poliisiylijohtaja Mikko Paateroa siitä, ettei tämä ollut informoinut ministeriä asiasta. Kyseisistä seikoista uutisoitiin runsaasti, ja julkisessa keskustelussa tuli vahvasti esiin huoli siitä, heikentävätkö paljastukset kansalaisten luottamusta poliisiin.
 
Näitä luetaan!

  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Mielenosoittajat kokoontuvat asema-aukiolle – IS seuraa hetki hetkeltä

  3. 3

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  4. 4

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  5. 5

    Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

  6. 6

    Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

  7. 7

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  8. 8

    Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

  9. 9

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  10. 10

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  7. 7

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  8. 8

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  9. 9

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  10. 10

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Mielenosoittajat kokoontuvat asema-aukiolle – IS seuraa hetki hetkeltä

  3. 3

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  4. 4

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  5. 5

    Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

  6. Näytä lisää