Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Heinäluoma Männistön toiminnasta: "Samanlaista tapausta ei ole ennen ollut"

Ensimmäisen kauden edustaja Männistö aikoo hakea kansanedustajan toimesta vapauttamista toimiakseen väliaikaisesti Helsingin apulaiskaupunginjohtajana.

Männistön toiminta on herättänyt ihmetystä ja kritiikkiä. Heinäluoma kuvaa tapausta poikkeukselliseksi.

- Samanlaista tapausta ei ole ennen ollut. Yleensä ne, jotka ovat hakeneet ja saaneet eduskunnasta vapautuksen, ovat olleet pidempään eduskunnassa, useamman kauden ja toistakymmentä vuotta useasti.

- Tärkeää on, että kansalainen äänestäessään voi lähtökohtaisesti luottaa, että täällä tehdään vakavaa työtä ja tänne sitoudutaan, Heinäluoma muun muassa kommentoi.

Hän kertoo, että valiokuntien puheenjohtajista koostuva puhemiesneuvosto tekee ehdotuksen mahdollisesta Männistön vapauttamisesta ja jokainen kansanedustaja pääsee ottamaan kantaa asiaan täysistuntosalissa.

Heinäluoma myöntää, että kyseessä on ennakkotapaus, joka määrittää eduskunnan linjaa vastaavissa tapauksissa.

- Kyllä jokainen tapaus on ennakkotapaus. Täytyy olla perusoikeus, varmuus ja lähtökohta, että samanlaisissa oloissa tehdään samanlainen päätös. Jos myönnetään, niin vastaavassa tilanteessa täytyy seuraavallakin kerralla myöntää ja vastaavasti jos ei myönnetä, niin on tiedossa, että tällaisissa tapauksissa ei myönnetä.

Eduskunta menee ensi vaalikaudella remonttiin ja täysistunnot pidetään Sibelius-akatemiassa - huomattavasti ahtaammissa tiloissa.

- Varmaan tulee vähän suljetun paikan kammoa, Heinäluoma ennustaa.

Hänen mukaansa tilat vaikuttavat usein keskusteluun. Avarassa tilassa kansanedustajat tulevat paremmin toimeen.

- Kun alkaa tulla ahdistusta ja ankeutta, herkemmin sanotaan vähän värikkäämmin ja loukkaannutaan. Voin veikata, että ensi vaalikaudella tulee lämpöisempiä keskusteluja, hän povaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Telinetyöntekijä putosi Vuosaaren urheilutalon välikatolle

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    8. 8

      Mies jätti paistinpannun kuumalle liedelle ja lähti kauppaan

    9. 9

      Seppo Räty kertoo miksi lähti Zeus-jumalaksi Apulannan keikalle: ”Kun se rumpali… Mikä ihme pukki se nyt on?”

    10. 10

      Soinilta ”kohtelias täystyrmäys” autoveromuutoksille – Orpo komppaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    6. 6

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    7. 7

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    8. 8

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    9. 9

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    10. 10

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Telinetyöntekijä putosi Vuosaaren urheilutalon välikatolle

    6. Näytä lisää