Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Neuvostoliitto otti jatkosodalle vuorokauden jatkoajan, 25 suomalaista kaatui

Jatkosota päättyi 70 vuotta sitten. Se oli outo aselepo. Suomi lopetti ampumisen 70 vuotta sitten kello 7, Neuvostoliitto ei.
Tasan 70 vuotta sitten kello 7 vaikenivat aseet Suomen ja Neuvostoliiton välisen rintaman länsipuolella.

Mikkelin Päämaja oli lähettänyt tiedon lähestyvästä aselevosta armeijakuntiin 4.9.1944 kello 3.15. Neuvostoliiton puolella puna-armeija jatkoi sotaa vielä reilun vuorokauden.

Jatkosodassa kaatui tai katosi noin 66 000 suomalaista sotilasta.

Jatkosodan venäläisellä jatko-ajalla 4.-5. syyskuuta menetti henkensä 25 suomalaista sotilasta, kuusi heistä 5. syyskuuta.

Vaarallisin paikka oli Äyräpään pitäjän Vuosalmi, jossa taistelivat jalkaväkirykmentit 7 ja 57. Suomalaisia sotilaita kaatui myös Laatokan pohjoispuolella Impilahdella, Ilomantsissa ja Tolvajärvellä sekä Viipurinlahdella.

Sodan loppumisen eriparisuuden tallensi muistelmiinsa muun muassa Rukajärvellä konekiväärimiehenä ja joukkueenjohtajana taistellut ylikersantti Toivo Pyyhtiä. Näin Pyyhtiä:

"Noin kello 5 aikaan aamulla 4.9.1944 tuli käsky, että kello 7 jälkeen aamulla ei saa enää ampua. Korsuissa alkoi kohta suuri ilo, mutta kello 9 jälkeen venäläiset aloittivat kovan ammunnan kaikilla aseilla..."

Suomalaiset eivät vastanneet tuleen.

"5.9. aamulla etulinjassa kuului kovaa tykistön jylyä, mutta kello 9 aikaan kaikki hiljeni. Venäläiset lopettivat sodan päivää myöhemmin kuin aseleposopimuksessa oli sovittu. Moni poika kaatui vielä rauhan aikana."

7. syyskuuta matkusti pääministeri Antti Hackzellin johtama Suomen rauhanvaltuuskunta Moskovaan. Välirauha allekirjoitettiin 19. syyskuuta.

Sota jatkui Lapissa kevättalveen 1945 asti, kun Suomen piti ajaa siellä sotineet entiset aseveljet pois maasta. 15. syyskuuta Saksa yritti maihinnousua Suomenlahdella Suursaaressa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    4. 4

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

    7. 7

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    8. 8

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    9. 9

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    10. 10

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    9. 9

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    10. 10

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    4. 4

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. Näytä lisää