Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuottaako Suomi koulutettuja taistelijoita ääri-islamisteille?

Suomesta on lähtenyt Suojelupoliisin mukaan yli 40 henkilöä Syyrian sotaan, ja ainakin kolme taistelijaa on kuollut sotatoimissa.
IS uutisoi perjantaina (5.9), että lähtijöiden joukossa on myös Suomessa varusmiespalveluksen kautta sotilaskoulutuksen saaneita henkilöitä. Erityisesti Suomen noin 15 000 hengen somaliyhteisö on ollut värväysten kohteena.

Suomalaisten reserviläisten päätyminen jihadistitaistelijoiden riveihin ei tutkijan mukaan ole suuren mittaluokan ongelma.

Lähinnä mieleen nousee ampumakoulutus ja tiettyjen räjähteiden käsittelyyn liittyvät tehtävät, jotka on muutenkin helppoa opettaa taistelijoille

- Noin puolet Suomesta Syyriaan lähteneistä on Suojelupoliisin mukaan hakeutunut taisteluun, suurin osa tosin ääri-islamistisen Isis-järjestön riveihin. Ei ole selvää, kuinka moni näistä taistelijoista on suorittanut asepalveluksen, avustava tutkija Juha Saarinen Maanpuolustuskorkeakoulusta sanoo.
Saarinen on perehtynyt jihadistitaistelijoiden rekrytointiin. Suomen yleinen asevelvollisuusjärjestelmä antaa sotilaskoulutuksen 26 000 miehelle joka vuosi. Saarinen ei usko, että Suomessa annettava varusmieskoulutus olisi kuitenkaan värvääjille erityinen syy etsiä armeijan käyneitä islaminuskoisia taistelijoita Suomesta.

- En pidä sitä todennäköisenä. Ei ole selvää, onko suomalaisesta varusmieskoulutuksesta merkittävästi hyötyä niissä tehtävissä, joihin Isis joukkoja käyttää tai sellaisessa konfliktissa mitä Syyriassa käydään.

Ryhmien toiminta eroaa armeijasta

Saarisen mukaan jihadistiryhmien toiminta eroaa armeijasta niin paljon, että asevelvollisuusarmeijan antamilla sotilastaidoilla ei välttämättä ole niiden riveissä merkitystä.

- Lähinnä mieleen nousee ampumakoulutus ja tiettyjen räjähteiden käsittelyyn liittyvät tehtävät, jotka on muutenkin helppoa opettaa taistelijoille, Saarinen sanoo.

Naisia on ollut lähteneistä noin 20 prosenttia.

Sotilaallisia perustaitoja tärkeämpi kriteeri taistelijoiden rekrytoinnissa on alttius radikalisoitua ääri-islamistiseen ajatteluun ja toimintaan.

Espoolainen maahanmuuttaja-aktiivi Nur Mohamed kirjoitti Uuden Suomen blogissaan, että Suomessa toimineet värvääjät ovat tarjonneet 15 000 euron korvauksia liittymisestä niiden riveihin.

- Jos summat ovat tuota luokkaa, niin se saattaa olla merkki järjestelmällisestä värväystoiminnasta. Toisaalta, Suojelupoliisi on todennut ettei merkkejä järjestelmällisestä rekrytointitoiminnasta ole. Eikä ole selvää, että rahaa on oikeasti annettu. Se mitä on luvattu, on eri asia.

Isiksellä 3 000 länsitaistelijaa

Isis-järjestön riveissä arvellaan olevan noin 3000 länsimaista rekrytoitua taistelijaa. Suomesta on lähtenyt Syyrian taistelualueille paitsi asevelvollisuuden suorittaneita miehiä, mutta myös pariskuntia lapsineen.

- Naisia on ollut lähteneistä noin 20 prosenttia. Joillekin heistä motiivina on voinut olla aviopuolison etsintä Syyriaan matkanneiden jihadistien keskuudesta, Saarinen sanoo.

Somaliyhteisö huolestunut

Suomen somaliyhteisön parissa liikkuneiden värväreiden toiminta herättänyt huolta yhteisössä.

- Tämä ei ole pelkkä somalien ongelma, vaan kaikkien suomalaisten ongelma, Arshe Mohamed Said Suomen somaliliitosta sanoo.

Ota kantaa

Pelkäätkö Isiksen iskevän Suomeen?

Kyllä 29% En 71%
Ääniä yhteensä 49411

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Presidentti Bush vanhempi tehohoidossa – myös vaimo joutui sairaalaan

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Varkaat iskivät Eva Dahlgrenin kotiin – veivät tavaraa miljoonan edestä

    8. 8

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    9. 9

      Snookertähden turnaus päättyi kamalalla tavalla – ”Niin julmaa, niin julmaa”

    10. 10

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Presidentti Bush vanhempi tehohoidossa – myös vaimo joutui sairaalaan

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. Näytä lisää