Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi epäilee: Kohusaarnaaja hankki rikoksella yli miljoonan

Helsingin poliisi epäilee maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaraa rahankeräysrikoksesta.
Poliisin epäilyksen mukaan Jalovaara olisi hankkinut lupaehtojen vastaisesti Rukousystävät-yhdistyksen nimissä yli miljoona euroa vuosien 2009-2013 välisenä aikana. Asian vahvistaa Ilta-Sanomille tutkinnanjohtaja Hannu Männikkö Helsingin poliisista.

Helsingin käräjäoikeuden pakkokeinolistoilta käy ilmi, että poliisi hakee Jalovaaraa vastaan turvaamistoimia sen takia, ettei tämä voisi käyttää epäillyllä rikoksella hankkimiaan rahoja. Turvaamistoimi koskee juuri tuota yli miljoonaa euroa. MTV:n uutisten mukaan tuo miljoona euroa on jäädytetty.

- Kyse on vasta epäilystä. Jos henkilö on rikoksella hyötynyt taloudellisesti, niin silloin tehdään turvaamistoimi rikoshyödyn takaisinsaannin turvaamiseksi, Männikkö totesi IS:lle aiemmin torstaina.

Jalovaara kiisti

Rukosystävät-yhdistyksen rahankeräyslupahakemuksessa luki, että "suuri osa rahankeräysluvan puitteissa kerättävistä varoista käytetään aineelliseen auttamiseen kotimaassa ja ulkomailla". Poliisihallituksen selvityksen mukaan yhdistys käytti hädänalaisten hyväksi kuitenkin vain murto-osan keräyksen tuotosta, eli lupaehtojen vastaisesti.

Tämän takia Poliisihallitus teki asiasta tutkintapyynnön Helsingin poliisille, joka aloitti asiassa esitutkinnan elokuun alussa.

Jalovaara on itse kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut Jalovaaraa kommentoimaan asiaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  2. 2

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  3. 3

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  4. 4

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  5. 5

    Teemu Selänteelle ja Saku Koivulle upea tunnustus

  6. 6

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  7. 7

    Leo-Pekka Tähti ja säkenöivän kaunis Sandra-vaimo Urheilugaalassa: ”Mun silmissä oma mies on Vuoden urheilija”

  8. 8

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  9. 9

    Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

  10. 10

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  6. 6

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  7. 7

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  8. 8

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  2. 2

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  3. 3

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  4. 4

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  5. 5

    Teemu Selänteelle ja Saku Koivulle upea tunnustus

  6. Näytä lisää