Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kommentti: Suomelta yli 2,2 miljardia EU:n ja kehitysmaiden köyhille

Viikon hämmentävin talousuutinen kuultiin eilen iltapäivällä, Ilta-Sanomien politiikan toimituksen esimies Mika Koskinen kirjoittaa.
Viikon hämmentävin talousuutinen kuultiin, kun Yle ja perussuomalaiset kertoivat julkilausumassaan, että Suomen nettojäsenmaksu Euroopan unionille nousee tänä vuonna noin 1150 miljoonaan euroon.

Summa on reilusti enemmän kuin viime vuoden 758 miljoonan euron nettomaksu.

Ei tarvinne sanoa, että 1,15 miljardia euroa on paljon rahaa. Se on 2,1 prosenttia valtion tämän vuoden vuoden 54,6 miljardin budjetista.

Lainsäädäntöneuvos Martti Anttinen valtiovarainministeriöstä sanoi tämän päivän Helsingin Sanomissa, että vuoden ollessa kesken 1,15 miljardia on vielä arvio. Anttinen myönsi kuitenkin, että summa nousee huomattavan korkeaksi.
 
Taustalla lienevät EU:n uudet säännöt kansantalouden tilinpidosta, joiden oli määrä muuttua syyskuussa. Uudistus koskee tutkimus- ja kehittämismenojen käsittelyä kansantalouden tilinpidossa.

Toisin kuin aikaisemmin t&k-menot nähdään nyt investointeina tulevaisuuteen. Kun t&k-menot kirjataan investoinneiksi, ne kasvattavat samalla bruttokansantuotetta. Koska Suomi panostaa vahvasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen, jäsenmaksumme pohjana oleva bkt kasvaa.

Tuliko yllätyksenä?

Kysymys kuuluu, tuliko yli puolen miljardin euron lisälasku EU:sta yllätyksenä päättäjille? Alexander Stubbin (kok) hallituksen budjettiesitys valmistui elokuun lopulla. Budjetti on 6,7 miljardia euroa alijäämäinen. Alijäämä katetaan ottamalla lisää velkaa. Vielä valtiovarainministeriön elokuun alussa antamassa budjettiesityksessä alijäämän arvioitiin olevan hieman alle 4 miljardia euroa.
 
Budjetin yhteydessä EU:n nettojäsenmaksuista ei puhuttu, ei ainakaan julkisuuteen. Vähälle huomiolle jäi myös se seikka, että hallitus päätti ottaa 500 miljoonaa euroa valtion eläkerahastolta budjetin tilkkeeksi. Summa on samaa suuruusluokkaan kuin Suomen nettomaksun korotus.
 
Suomen EU:n nettomaksu ja julkinen kehitysapu ovat tänä vuonna lähes yhtä suuret, kumpikin runsaat 1,1 miljardia euroa. EU:n nettomaksun voi rinnastaa kehitysapuun, koska nettomaksut menevät köyhimpien EU-maiden hyväksi. Yhteensä Suomen "kehitysavuksi" voidaan siis laskea tänä vuonna yli 2,2 miljardia euroa, joka on 4,1 prosenttia budjetin loppusummasta.

Toisin sanoen köyhtyvä ja velkaantuva Suomi kantaa entistä suurempaa taakkaa muiden puolesta.

Kommenttia päivitetty klo 11.52 muuttamalla Euroopan unionille viime vuoden nettomaksun määrä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    2. 2

      IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

    3. 3

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    6. 6

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    7. 7

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    8. 8

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    9. 9

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    10. 10

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    8. 8

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    2. 2

      IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

    3. 3

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    6. Näytä lisää