Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

"Nyt turpa kiinni ja kuuntele.." – poliisi mykisti "mielensäpahoittajan" vuosien piinan jälkeen

Pohjois-Karjalan poliisi kertoo Facebook-sivuillaan tapauksesta, jossa hätäkeskuksen häirinnästä puhuttelun saanut nainen rupesi häiritsemään poliisia oikein urakalla.
Nimimerkillä ”Poliisilakimies Pena” esiintyvä poliisimies kirjoittaa Pohjois-Karjalan poliisin Facebook-sivuilla virkansa puolesta tutuksi tulleesta "mielensäpahoittajasta". Tapahtumarikas kertomus vuosien piinasta menee näin:

”Muistanpa eräänkin rouvashenkilön vuosien takaa. Jo vähän varttuneempi rouva oli soitellut hätäkeskukseen muutamia kymmeniä kertoja saman illan aikana, kunnes päivystäjät kyllääntyivät ja panivat poliisipartion rouvan asunnolle. Kun eivät raaskineet rouvaa putkaankaan ottaa, ottivat poliisimiehet puhelimen yön ajaksi takavarikkoon.

Siitäkös rouva mielensä pahoitti. Alkoi vuosia kestänyt soittelu, joka virkatien mukaisesti kohdistui allekirjoittaneelle. Ja kuuntelinhan minä, kun suurin osa soitoista tuli vieläpä virka-aikana ja palkka juoksi. Ja vaikka aika oppinut jo sillä alalla olinkin, niin opinpahan siinä uusia haukkumasanoja ja herjoja. Vieläpä ihan uusia kirosanojakin.

Eräänä päivänä osuin sitten taas palvelupäivystykseen, kun urallaan aika uusi naispoliisi kuunteli vähän hämillään rouvan ryöpytystä kaiuttimen kautta. Sieltä tuntui tulevan taas kaikki herjat maan ja taivaan väliltä, mutta sitten, kun rouva arveli toistuvasti poliisiamme maailman vanhimman ammatin harjoittajaksi, otin luurin käteeni ja sanoin - kieltämättä kohtuullisen kovalla äänellä - " Nyt manta (nimi muutettu) turpa kiinni ja kuuntele.."

Kuuntelihan manta. Mutta pahoitti kyllä niin mielensä, että pani paperin koneeseen ja kanteli sanomisestani peräti eduskunnan oikeusasiamiehelle. Joka asiaa aikansa selvitettyään huomautti asianmukaisesti allekirjoittanutta hyvän hallintotavan mukaisesta virkamiehen velvollisuudesta asialliseen kielenkäyttöön kaikissa olosuhteissa.

Katuvaisena ja kuuliaisena hallintoalamaisena otin nöyrästi moitteet vastaan. Asiastahan se tuli, mutta joskus myöhemmin olin salaa vähän tyytyväinenkin itseeni. Sillä niin manta loukkaantui saamastaan epävirkamiesmäisestä kohtelusta, että ei enää koskaan soittanut poliisille - eikä tiettävästi myöskään hätäkeskukseen.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    7. 7

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    8. 8

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    9. 9

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. Näytä lisää