Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Salkkupäätös jakoi Sdp:n ryhmän: Yksi asia jäi korpeamaan

Sdp:n ryhmänjohtaja Jouni Backman myöntää, ettei ministerinsalkkujen jako mennyt aivan toivotulla tavalla.
Backman kertoo monen Sdp:ssä toivoneen ympäristöministerin salkkua puolueelle.
 
Vihreiltä vapautuneiden ministerinsalkkujen jaon yhteydessä Sdp kuitenkin sai hoidettavakseen kehitysministerin tehtävät. Sen sijaan kokoomus ympäristöministerin tehtävät.
 
- Ryhmässä oli paljon toiveita kummankin vaihtoehdon, sekä ympäristöasioiden että omistajaohjauksen ja kehitystyön osalta. Ei voi sanoa, että kumpikaan oli sen suurempi pettymys tai toive. Mielipiteet menivät aika tasan, Backman sanoo.
 
Samalla urheiluministerin tehtävät siirtyvät Sdp:n Pia Viitaselta puolustusministeri Carl Haglundille (r). Backman myöntää, että päätös otti koville.
 
- Se, mikä harmittaa, on, että pienryhmille jouduttiin jakamaan joitakin tehtäviä. Se aina kirpaisee. Urheiluasioiden lähteminen sosiaalidemokraattiselta ministeriltä on tietysti menetys, hän myöntää.
 
Koko ympäristöministeriö on alun perin Sdp:n luomus, joten puolueella on erityissuhde sen vaalimiseen.

Kokoomuksessa taas on esiintynyt toiveita jopa lakkauttaa koko ministeriö ja sulauttaa se yhteen luonnonsuojelun sijaan luonnonvarojen hyödyntämistä korostavan maa- ja metsätalousministeriön kanssa.
 
Eikö teitä pelota, että kokoomus lakkauttaa koko ministeriön viemällä sen sisällöllisesti tähän suuntaan?
 
- Se ei onneksi ole ministerin käsissä, vaan hallituksen. Se vaatii linjauksen hallitusohjelmaan eli hallituksenvaihdoksen. Tämä hallitus jatkaa olemassa olevalla hallitusohjelmalla ja ympäristöpolitiikalla, Backman vakuuttaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  4. 4

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  5. 5

    Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

  6. 6

    Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

  7. 7

    Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

  8. 8

    Teemu Selänne lähetti onnentoivotukset ja terveiset Trumpille Twitterissä

  9. 9

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  10. 10

    Kolumbialaiskaunottaren asu varasti show’n ensi-illassa – muistetaan surullisen kuuluisasta missifinaalista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  6. 6

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  9. 9

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  10. 10

    Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  4. 4

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  5. 5

    Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

  6. Näytä lisää