Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

"Tuolla on paperia, jolla voit siivota" - Asiakkaat: Näin törkeästi meitä kohdellaan

ASIAKASPALVELU
Suomalaisesta asiakaspalvelukulttuurista virisi kiivas keskustelu.
Keskustelu sai alkunsa paljon huomiota herättäneestä tapauksesta, josta Ilta-Sanomat uutisoi maanantaina. Kyseisessä tapauksessa mies pudotti makkaraperunat lattialle Kuopion Hesburgerissa, mutta työntekijät eivät auttaneet häntä, vaan sivullisen piti puuttua asiaan.

Aihe poiki kiivaan keskustelun suomalaisesta asiakaspalvelukulttuurista laajemminkin. Ilta-Sanomien lukijat kertovat kohdanneensa kehnoa palvelua monissa ravintoloissa ja asiakaspalvelutilanteissa ympäri Suomen.

Piti siivota itse

Nimimerkki "Sannikoo" kertoo tapauksesta, jossa hän kuljetti ateriaa lapsi toisessa kainalossa ja tarjotin kädessä.

- Tyttö rimpuili ja kiljui, ja tarjottimeni lensi. Hamppari oli kääreessä. Se säilyi, mutta juoma ja ranskalaiset lensivät pitkin lattiaa. Henkilökunta vain katsoi toisiinsa ja sanoi, että tuolla on paperia, jolla voit siivota. Jätinpäs kaikki sinne lattialle ja läksin.

"Supinaa, kännykän räpläämistä..."

Nimimerkki "Samanlaista läpi Suomen" on tyytymätön suomalaisten kassojen käytöstapoihin laajemminkin.

- Yleisesti ottaen näitä tilanteita on nähty: kassat juoruavat, supisevat, nauravat äänekkäästi, räpläävät kännyköitään kassalla. Missä koulutus ja käytöstavat? hän kysyy.

Lista piti kaivaa omasta tietokoneesta

"Alexfin" puolestaan kertoo tapauksesta, jossa myyjä ei välittänyt kysyttäessä kertoa asiakkaalle eri kastikevaihtoehdoista, vaan käski katsoa listasta. Alexfinin mukaan listaa ei kuitenkaan tiskillä ollut, joten hän joutui katsomaan kastikevaihtoehdot omasta taulutietokoneestaan.

- Myyjä ei kertonut vieläkään vaihtoehdoista ja otti uuden asiakkaan ohitseni, Alexfin kirjoittaa.

"Ei tänne ole pakko tulla"

Nimimerkki "Viracocha" kertoo lopettaneensa kokonaan asioimisen eräässä pikaruokaravintolassa sen jälkeen, kun naapurikassa pamautti pitkää jonoa ihmetelleelle miehelle, että "ei tänne ole pakko tulla".

"Ei ole mahdollista, valehtelet"

Nimimerkki "Kiitti vaan" puolestaan kertoo tapauksesta, jossa hän sai tylyn vastauksen antamaansa asiakaspalautteeseen.

Tapahtumaketju sai alkunsa, kun asiakas huomasi kotona, että noutoateriasta puuttuivat kaikki kastikkeet ketsupista lähtien.

- Koska asun melko etäällä, en viitsinyt paikan päälle lähteä reklamoimaan, vaan laitoin netin kautta asiallisen ilmon. Vastaus tuli välittömästi: Ei ole mahdollista, valehtelet. Ei ole tullut kyseisessä raflassa käytyä sen jälkeen.

"Pöydät kuin pommin jäljiltä"

Nimimerkki "Boikotissa jo pitkään" on harmissaan siitä, etteivät työntekijät siivoa ruokapaikkojen pöytiä tarpeeksi usein asiakkaiden jäljiltä.

- Pöydät ovat kuin pommin jäljiltä. On harvinainen näky, jos joskus näkyy joku työntekijä pyyhkimässä pöytiä.

Helppoa ei ole aina asiakaspalvelijoillakaan. Kerro kokemuksista kamalista asiakkaista alla olevaan kommentointiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    4. 4

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    5. 5

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    9. 9

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    4. 4

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    5. 5

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    6. Näytä lisää