Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuleva ympäristöministeri Grahn-Laasonen: "Olen otettu"

Tuleva ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen ei itse ottanut kantaa siihen, olisiko hän tullut valituksi ministeriksi, ellei olisi pääministeri Alexander Stubbin kaveri.
-Luulen, että nimityksen perusteista on hyvä kysyä pääministeriltä, puoluehallitukselta ja eduskuntaryhmältä, jotka ovat nimityksen tehneet. Itse olen otettu tästä nimityksestä, Grahn-Laasonen sanoi.

Mikä on teidän suurin meriittinne ympäristöministeriön hallinnonalalla?

-Ajattelen tätä niin, että ympäristön puolesta tehdään tekoja muillakin sektoreilla. Olen ollut näiden asioiden kanssa tekemisissä erilaisissa politiikan töissä. Se, että on uutta näkökulmaa asioihin, ei ole yksinomaan huono asia, Grahn-Laasonen vastasi.

Olette seitsemän kuukautta ministerinä. Onko joku asia, johon aiotte puumerkkinne ympäristöhallinnossa jättää?

-Iso kokonaisuus ovat EU:n 2030–neuvottelut, ensi vuonna on isot ilmastokokoukset Pariisissa. Sen lisäksi tulen keskittymään ympäristölupien ja -prosessien vauhdittamiseen. Uskon, että siinä on mahdollista saada aikaa tuloksia jo tällä kaudella. Se tullaan toteuttamaan ympäristön suojelusta tinkimättä.

Olette kotoisin Forssasta. Kumpi on tunnetumpi forssalainen, te vai Sirkka-Liisa Anttila (kesk)?

-Sirkka-Liisa on pitkän linjan valtiopäivänainen ja arvostamani vaikuttaja. Olemme tunteneet aina ja tehneet aina hyvää yhteistyötä. En osaa sanoa tähän kysymykseen. Luulen, että Sirkka-Liisa vie voiton, Grahn-Laasonen arveli.

Uusi ympäristöministeri valittiin, koska vihreiden lähdettyä hallituksesta heidän ministerinpaikkansa vapautuivat.

Hallitus päätti eilen, että vihreiltä vapautunut ympäristöministerin salkku menee kokoomukselle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa: Poliisiasemaa piiritetään Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

  2. 2

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

  5. 5

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  6. 6

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  7. 7

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  8. 8

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  9. 9

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  10. 10

    IL: Hyvinkäällä ammuttu poliisi Heidi Foxell toipumassa syövästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. 6

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  7. 7

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  8. 8

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  9. 9

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  10. 10

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa: Poliisiasemaa piiritetään Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

  2. 2

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

  5. 5

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  6. Näytä lisää