Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yön myrsky jäi odotettua hillitymmäksi - Tänään tuulee vaarallisen kovaa

SÄÄ
Tuuli puhalsi yöllä reippaita lukemia, mutta myrskylukemiin päästiin vain rantaviivalla. Tänään on luvassa vaarallisen kovia tuulia.
Nurkissa puhiseva ja koliseva tuuli saattoi pitää ihmisiä hereillä perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Tuuli puhalsi eri puolilla Suomea kovasti ja navakasti, mutta myrskylukemiin päästiin vain Uudenmaan ja Turun alueen rantaviivoilla.

- Myrskylukemiin ja sen lähelle päästiin yöllä vain muutamissa paikoissa, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela kertoi kuudelta lauantaiaamuna.

- Iltayöllä Ahvenanmaan eteläpuolella olevalla mittauspisteellä oli hetkellinen puuska, joka puhalsi 29,3 metriä sekunnissa. Se on ollut kova yksittäinen puuska, mutta muuten merialueilla puuskat ovat jääneet 25 metriin sekunnissa ja sen alle.

Yön puhuri laantuu aamuksi ja päivä valkenee lähes koko maassa aurinkoisena.

- Päivä jatkuu suurimmassa osassa maata ainakin osaksi aurinkoisena. Pohjoiseen tulee viimeistään iltapäivään mennessä lännestä sateita ja pilvisyys on runsaampaa.

Päivän edetessä tuulet voimistuvat vaarallisen voimakkaiksi.

- Eiliseen verrattuna voi tuntua jopa vielä tuulisemmalta. Tänään on luvassa vähintään samaa tuulta kuin perjantaina. Tuulisinta on maan länsirannikolla, Korpela sanoo.

Tuulivaroitus on annettu Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntiin ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosaan.

Näitkö tuulen aiheuttamia tuhoja tai otitko hienon myrskykuvan? Lähetä kuva tai video numeroon 13456!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    6. 6

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    7. 7

      IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

    8. 8

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    9. 9

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    3. 3

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    4. 4

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    5. 5

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    6. Näytä lisää