Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Rinne: Luottoluokitus lämmittää mieltä

Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) on tyytyväinen luottoluokittaja Fitchin näkemykseen Suomen taloudesta.
Viime yönä tiedot julkistanut Fitch piti Suomen luokituksen parhaassa luokassa eli kolmessa A:ssa.

– On tietenkin hyvä, että Fitch arvioi tällä tavoin. Lämmittää, että se näkee vakaaksi meidän tilanteemme.

Rinne muistuttaa, että Suomea verrataan muihin Euroopan maihin. Rinne pitää tätä Suomen kannalta myönteisenä.

Rinteen mielestä on niin ikään positiivista, että luokittaja näyttää luottavan Suomen päätöksentekokykyyn.

– Tuore eläkeratkaisu vielä vahvistaa sitä, että meillä pystytään tekemään päätöksiä vaikeissakin asioissa.

Ennakkoon oli arvioitu, että Fitch olisi voinut laskea arviotaan Suomen näkymistä.
 
Uusia luokituksia tulossa

Rinne sanoo, että hän ei ole käynyt Fitchin kanssa taustakeskusteluita, mutta sen sijaan hän on keskustellut toisen luokittajan eli Standard & Poor'sin kanssa.

– Toivon tietenkin, että samaan suuntaan arvioisivat (kuin Fitch). Mutta he totesivat, että se, mitä Suomessa tehdään, vaikuttaa hyvin vähän heidän arvioonsa.

Rinteen mukaan Standard & Poor'sin näkemyksissä painavat maailmantalouden näkymät sekä Venäjän ja Ukrainan tilanteet.

– Suomen eläkeratkaisu oli keskustelumme aikaan vielä auki, joskin sanoin olettavani, että päätös syntyy muutamassa viikossa. Näin he pystyvät ottamaan sen huomioon arviossaan, joka julkistetaan lokakuussa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  2. 2

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  3. 3

    6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

  4. 4

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  5. 5

    Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

  6. 6

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  7. 7

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  8. 8

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  9. 9

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  10. 10

    Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  6. 6

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  7. 7

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  2. 2

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  3. 3

    6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

  4. 4

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  5. 5

    Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

  6. Näytä lisää