Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tunnelin kattolaatta rysähti moottoritielle Hämeenlinnassa - muutkin tunnelit syyniin

Kolmostien moottoritietunnelin katosta on pudonnut laatta tielle Hämeenlinnassa.
Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa eilisiltana, mutta tie suljettiin pohjoiseen menevältä liikenteeltä varotoimena. Liikennevirasto tiedotti sunnuntaina iltapäivällä, että tunneli on avattu.

Tunnelin katosta putosi noin taulutelevision kokoinen painava paloeristelevy, kertoo Tapani Angervuori Uudenmaan ely-keskuksesta. Hän vastaa muun muassa tunneleiden turvallisuudesta.

Muuallakin katossa havaittiin halkeamia. Paloeristelevyt on liimattu kattoon.

– Yksi epäilys on, että nämä aineet ovatkin olleet vähän vieraita toisilleen eli ne eivät välttämättä pysykään siellä, Angervuori sanoi.

Laatta putosi ohituskaistan kohdalla.

Betoniset tietunnelit
viranomaisten syyniin

Betonisten tietunneleiden kattojen paloeristeet joutuvat nyt viranomaisten syyniin.

Rakennusyhtiö YIT kävi sunnuntaina läpi kattoa, josta yksi noin 30 kiloa painava laatta rymähti Kolmostielle lauantai-iltana. Epäilyttävästi kiinni olevaa eristelevyä irrotettiin yhteensä noin 100 neliötä.

Liikennevirasto ja ely-keskukset käyvätkin nyt läpi muiden betonitunneleiden paloeristeet, kertoi tietunneleiden hallintoviranomainen Laura Väisänen Liikennevirastosta.

Esimerkiksi Helsingissä Kivihaan tunnelin katon turvallisuus on määrä tarkastaa. YIT:n rakentamassa tunnelissa on käytetty samanlaista paloeristystä kuin Hämeenlinnassa, kertoi YIT:n projektipäällikkö Timo Parikka.

Tarkastettavaa ei ole paljon, koska valtaosa Suomen tietunneleista on louhittu kallioon. Betonitunneleista suurin osa on vanhempia kuin kesällä 2013 valmistunut Hämeenlinnan tunneli.

– Luulisi, että niissä nämä ongelmat olisivat jo tulleet esille, Väisänen sanoi.

Murenemisen
syystä ei tietoa

Hämeenlinnan tunnelin palosuojauksen murenemisen syy ei ollut sunnuntaina vielä selvillä. Parikka kertoi, että liimaus vaikutti pitäneen, mutta itse paloeristelevy oli jostain syystä hajonnut ja irronnut.

Sunnuntaina tarkastettiin pohjoiseen vievää tunnelinosaa, minkä vuoksi se oli suljettu liikenteeltä. YIT kertoi haluavansa käydä läpi myös Helsinkiin vievän tunnelinosan katon.

Hämeenlinnan tunneli ei ole tavallinen tietunneli, vaan sen päälle on rakennettu kauppakeskusta, joka on määrä avata ensi kuun lopussa. Moni muukin kaupunki ja taho suunnittelee vastaavanlaisia teiden kattamisia saadakseen lisätilaa rakentamiselle.

Pääkaupunkiseudulla Espoon Keilaniemessä on kaavailtu Kehä I:n kattamista. Tampereella taas suunnitellaan monitoimikeskuksen rakentamista kannelle, jonka alta kulkee muun muassa rautatie.

Liikennevirasto haluaakin kiinnittää lisähuomiota tällaisten maankäytöllisten tunnelien kattorakenteisiin.

– Ehdottomasti asiaan tullaan kiinnittämään enemmän huomiota, Liikenneviraston Väisänen sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  3. 3

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  4. 4

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

  7. 7

    Junat myöhässä koko maassa tietotekniikkavian takia

  8. 8

    Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

  9. 9

    Olisiko tämä kuski todella ollut Mercedekseltä parempi valinta kuin Valtteri Bottas? Katso mikä moka!

  10. 10

    Kova kuntohiihtäjä testasi viidet karvasukset – epäilijä yllättyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  4. 4

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  5. 5

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  6. 6

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  7. 7

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  8. 8

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  9. 9

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  10. 10

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  3. 3

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  4. 4

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. Näytä lisää